Kannanotot/Ställningstagande

VKA ry:n viralliset kannanotot ja mielipiteet julkaistaan tässä, ylimpänä ajankohtaisimmat.

ICV rf:s officiella ställningtaganden publiceras här, de aktuellaste överst.

2023

21.11.2023

KANNANOTTO

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys haluaa musiikki- ja kulttuuritalon Wärtsilän vanhalle tehdasalueelle Vöyrinkaupunkiin.

Vuoden tärkeimpiä uutisia on ollut rakennusyhtiö YIT:n vetäytyminen Wasa Station -hankkeesta. Näin ollen musiikki- ja kulttuuritalolle sekä kongressikeskukselle suunniteltu tornitalo vanhan matkahuollon alueelle jää toteutumatta. Matkahuollon alue sopisi viheralueeksi, puistoksi, koska muu ympäristö on tiiviisti rakennettua asuinaluetta. Myös pienelle asuinalueelle sekä pysäköintitalolle olisi siellä mahdollisesti tilaa.

Musiikkitalolle on siis löydettävä uusi paikka. Wärtsilän vanha tehdasalue Vöyrinkaupungilla on yhdistyksen mukaan monessa mielessä siihen paras paikka.

Alueella on myös lailla suojeltua rakennuskantaa, jota mahdollisesti voidaan hyödyntää. Mikäli uudisrakentamista tarvitaan, voisi ensisijaisesti harkita puun käyttöä.

Kaupungin kaavoitusosaston näkemys, ettei alueelle mahdu musiikkitalo uuden asuinalueen lisäksi, on lähtökohdiltaan nurinkurinen. Vaasa tarvitsee selvästi musiikkitalon, ei niinkään uutta asuinaluetta. Kaupunkiin on jo suunniteltu 2000–2500 asukkaan alueita sekä Vaskiluotoon että Ravilaaksoon. Ei Vaasaan ole odotettavissa suurta kansanvaellusta, vaikkakin asukasluku taas pitkästä aikaa osoittaa kasvun merkkejä.

Vaasassa 21.11.2023 Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys r.y.:n syyskokous

 

STÄLLNINGSTAGANDE

Invånarföreningen i centrala Vasa r.f. önskar se stadens musik- och kulturhus på Wärtsiläs tidigare fabriksområde i Vöråstan.

En av årets viktigaste nyheter var att byggnadsföretaget YIT drar sig ur Wasa Station projektet. Tornhuset, som planerades på gamla busstation för bl.a. musik-, kultur- och kongresscenter, bygges således inte. Området vore däremot betjänt av ett grönområde, en park, eftersom omgivningen är så tätt bebyggd med bostadshus. Ett mindre bostadsområde samt ett parkeringshus kunde också passa bra.

Musikhuset behöver således en ny placering. Wärtsiläs tidigare fabriksområde i Vöråstan är enligt föreningen av många orsaker den bästa platsen. Området har också flera skyddade byggnader, som eventuellt kunde utnyttjas. Ifall nybygge behövs, kunde i första hand en struktur i trä övervägas.

Stadsplaneringens åsikt att området inte kan rymma både musikhus och planerade bostäder är anmärkningsvärd. Stadens behov av ett musikhus är klart större än behovet av nya bostadsområden. Det finns redan planerade bostadsområden för 2000–2500 invånare både i Travdalen och på Vasklot. Ingen stor folkvandring till Vasa är att vänta, trots att stadens invånarantal har visat en viss tillväxt på sista tiden.

Vasa 21.11.2023 Invånarföreningen i centrala Vasa r.f.:s höstmöte

9.10.2023

Vaasan kaupungin kaavoitukselle / Till planläggningen i Vasa

Asemakaava nro 1123 HIETASAARI ja SISÄSATAMA

Asemakaava ja asemakaavan muutos / OAS

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistyksen mielipide

On erinomainen asia, että kaupunki käynnistää asemakaavamuutoksen.

Prosessi etenee nyt vuorovaikutteisena asianosallisten kanssa. Vaikka ko. kaava-alueella ei ole juurikaan/lainkaan asumiseen tarkoitettuja rakennuksia, on lähellä asuvien asukkaiden mielipiteitä ja alueen kehittämistoiveita kuunneltava tarkasti (mm. liikenne-, pysäköinti-, meluhaitat).

Vaasan kantakaupungin alue on tiiviisti rakennettu ja asukastiheys suuri. Kaavoituskohteena olevat rantavyöhyke ja Hietasaari ovat lähialueen asukkaille ja vaasalaisille laajemminkin tärkeitä virkistysalueita ja toimivia vapaa-ajanviettopaikkoja. Kun eteenpäin mennään, uusiakin ideoita aina mahtuu mukaan.

Uutta rakennuskantaa sinne ei mielestämme kuitenkaan tarvita.  ”Maakuntakaavassa asemakaavoituksen kohteena oleva alue on merkitty Virkistysalueeksi (V), joka osittain kuuluu valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön. Maakuntakaavan virkistysalueilla on voimassa maankäyttö- ja rakennuslain 33 §:n mukainen rakentamisrajoitus.”

Kun alueen liikenneratkaisuja lähdetään kehittämään, on pyöräilyn, rautatien, autoilun ja jalankulkijoiden turvallisuusnäkökohdat huomioitava. Uudistusten on oltava laadukkaita ja jo olemassa olevan kanssa hyvin yhteen sopivia, aikaa kestäviä ratkaisuja. Hovioikeuden altaan vesipeilin/riittävän syvyyden turvaaminen on olennaista vaasalaisen veneilykulttuurin jatkumiselle tulevaisuudessakin. Uusi siltayhteys Hietasaareen voi veneilyn kannalta olla vaikea toteuttaa?

Vaasassa 9.10.2023

VKA ry – ICV rf hallituksen kokous

Aimo Nyberg, varapuheenjohtaja

Anttu Kankaanpää, sihteeri

 

25.6.2023

Mielipide asemakaava luonnoksesta: Vöyrinkaupungin konepaja-alue (ak1125)

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry – Invånarföreningen i centrala Vasa ICV rf

Vaasan kaupungin kaavoitukselle

Lähettäjä: Aimo Nyberg
Varapuheenjohtaja
Raastuvankatu 57 as. 17, 65100 Vaasa
+358 50 3308540
aimonyberg@gmail.com

 

On hyvä, että alueen asemakaava tehdään kerralla koko alueesta ja kohtuullisen nopeasti.
Ja että käytöstä poistuva teollisuusalue voidaan ottaa uudenlaiseen käyttöön ja tiivistää kaupunkia ilman että tarvitsee ottaa luontoalueita rakentamiseen.

Wärtsilän intressit yhdistyvät luontevasti kaupungin ja asukkaiden toiveisiin laadukkaasta uutta ja vanhaa yhdistävästä kaupunginosasta. Myös Wärtsilä-nimen käyttö alueen nimessä voisi olla erinomainen idea.

Toteutus vie vuosia, ehkä pitkäänkin, mutta oleellista on päästä alkuun, jottei alue jää ”kuolleeksi slummiksi”. Alueen avautuminen eri suuntiin, Vöyrinkaupungille ja ydinkeskustaan päin on onnistuttu suunnitelmissa tekemään hienosti keskikaupungin ruutukaavaan sopeutuen. Myös prosessin etenemisen avoimuus ja vuorovaikutus on ollut kiitettävää.

Esitetyt 3 vaihtoehtoa ovat kovin samanlaisia. Joitakin huomioita:

  • vaihtoehto 2 on ranta-alueen osalta paras. Mataloituvaan lahteen (maankohoaminen, pohjan kunto + Palosaaren sillan mataluus) ei oikein mahdollista laadukasta ranta-alueelle rakentamista vuosikymmenten tarpeisiin.
  • liikenteestä, alueella liikkumisesta eri tavoilla voi todeta erityisesti kevyenliikenteen suunnitelmien olevan toimivia ja tulevaisuuden vaatimukset huomioivia. Radan ylitys vain yhdestä kohdasta näyttää kyllä ”paperilla toimivalta”, mutta todellisuudessa saattaa käydä niin, että Kauppapuistikolta tullaan kulkemaan SR 11 rakennuksen kulmilta ”omia reittejä” parkkitaloalueelle ja Konepajan-puistoon.
  • mahdollisen tulevan 1- tai 2-raiteisen ratikka tms. junaliikenteen toteutuessa jonkinlainen pysäkki olisi hyvä olla jossain näillä kohdin. On arvioitava mahtuvatko tulevaisuudessa kauko- ja lähijunat samaan aikaan nykyiselle päärautatieasemalle?
  • kaikissa vaihtoehdoissa uudisrakentamisen volyymi on huomiota herättävän suuri. Vaikka kolme tornitaloa on sijoitettu kohtaan, jossa alla on ilmeisesti korkean rakentamisen mahdollistava kalliopohja, katsomme korkeintaan 8–10 kerroksia taloja voitavan rakentaa alueelle. Korkeammat rakennukset rikkovat ympäröivän arkkitehtuurin, ja rumentavat Vaasan siluetin.
  • muilta osin asunto- ym. uudisrakentaminen on kaikissa ehdotuksissa lähellä olevan vanhan (Vöyrinkaupunki) kanssa yhteensovitettavissa ja uutta erilaistakin arkkitehtuuria mahdollistavaa. Parhaiten vaihtoehdossa 2.

VKA ry – ICV rf hallituksen puolesta, Vaasassa 25.06. 2023

Varapj. Aimo Nyberg ja pj. Birgitta Lång

Åsikt om detaljplaneutkast: Vöråstans verkstadsområde (ak1125)

 

Till Planläggningen i Vasa

Från Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry / Invånarföreningen i centrala Vasa ICV rf

Avsändare: Aimo Nyberg, viceordförande
Rådhusgatan 57 bost 17, 65100 Vasa
Tel 050 3308540   E-mail: aimonyberg@gmail.com

 

Det är bra, att detaljplanen för området görs som en helhet och förhållandevis snabbt.

Det är också bra att ett utrymt fabriksområde tas i nytt bruk och förtätar staden utan att naturområden behöver bebyggas.

Wärtsiläs, stadens och invånarnas intressen förenas i hopp om en stadsdel som lyckas förena gammalt och nytt. Att använda Wärtsiläs namn för området kunde vara god ide.

Förverkligandet kräver många år, men det är viktigt att komma igång för att undvika att området blir en ”död slum”. Planutkastet öppnar förtjänstfullt upp området mot både centrum och Vöråstan med respekt för rutmönstret i centrums gatunät. Öppenheten och växelverkan i planeringen har också varit tacknämliga.

 

De 3 alternativen liknar varandra mycket. Några observationer:

  • Alternativ 2 är bäst för strandområdet. En allt grundare havsvik (landhöjningen, bottnens skick och den låga Brändöbron) omöjliggör ett kvalitativt framtida byggande på strandområdet.
  • Trafikplanerna för området, särskilt för den lätta trafiken, verkar funktionella och framåtblickande. Dock kan endast en övergång över tågbanan vara otill- räcklig, ledande till genvägar från Handelsesplanaden via byggnad SR 11 till parkeringshuset och Verkstadsparken.
  • Ifall en framtida dubbelriktad spårväg eller annan tågbana förverkligas torde en hållplats behövas i området. Det bör också övervägas huruvida både fjärr- och lokaltåg ryms på nuvarande tågstation samtidigt.
  • I alla alternativ är nybyggnationens volym uppseendeväckande stor. Trots att berggrunden uppenbarligen möjliggör uppförande av några tornhus, anser vi att högst 8 – 10 våningars hus kan byggas. Högre byggnader bryter mot omgivande arkitektur och förfular Vasas siluett.
  • I övrigt är bostads- och annan nybyggnation anpassad till närområdet (Vöråstan), men möjliggör också avvikande arkitektur. Bäst i detta hänseende är alternativ 2.

 

Vasa 25.06.2023

För Vaasan kantakaup. asukasyhd. ry:s /Invånarföreningen i centrala Vasa rf:s styrelse

 

Viceordf. Aimo Nyberg och ordf. Birgitta Lång

25.6.2023

Mielipide: Vaasan yleiskaava 2040 /OAS

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry – Invånarföreningen i centrala Vasa ICV rf

Vaasan kaupungin kaavoitukselle: vaasanyleiskaava2040@vaasa.fi

Lähettäjä: Aimo Nyberg, varapuheenjohtaja
Raastuvankatu 57 as. 17, 65100 Vaasa
+358 50 3308540
aimonyberg@gmail.com

  1. Vaasan yleiskaavaa 2040 laadittaessa on tärkeää koko Vaasan seudun etujen huomioon ottaminen, yhteisten etujen ajaminen. Mustasaaren kunnan kanssa etenkin nämä:
  • Vaasan satamatie/ Vaasan ohitustie Vaskiluoto- Vikby – Martoinen – ja jatko E 8 tielle
  • kävelyreitti Eteläisen kaupunginselän ympäri
  • rannikko- ja merialueiden tuleva käyttö, muunkin kuin Merenkurkun maailmanperintökohteen osalta vaatii strategista yhteistyötä pitkälle tulevaisuuteen
  1. Vaasan vahvistaminen alueellisena keskuksena ja kehityksen moottorina edellyttää kasvua. Tämän toivomme toteutuvan Vaasan kulttuurihistoriallisesti arvokkaissa ympäristöissä perinteitä kunnioittaen. Uutta ja tiivistävää täydennysrakentamista toteutettaessa on huomioitava kohtuus ja ylikorkeaa rakentamista vältettävä. Purkamisvimmasta on päästävä eroon ja pyrittävä korjaus / täydennys- rakentamiseen, joka on huomattavasti ekologisempaa kuin purkaminen ja uudisrakentaminen.
  2. Vaasan historiaan liittyy valtakunnallisesti merkittäviä asioita. Näitä on haluttu pitää arvossa. Julkisia muistomerkkejä muinaismuistomerkeistä tähän päivään asti on paljon. Merkittävä kokonaisuutena on Suomen itsenäistymiseen liittyvät kohteet, kuten Vaasan kauppatori ja Suomen Vapaudenpatsas. Nykyisiä ja uusiakin patsaita ja muistomerkkejä varten on säilytettävä ja luotava näille myös uutta kaupunkitilaa, jotta kaupungin identiteetti pysyy edelleen koettavissa ja nähtävissä niin meille paikallisille kuin turisteillekin.
  3. Ilmastonmuutoksen edetessä on syytä korostaa luontoon kohdistuvia toimia.
  • luontoselvitysten tulee olla ajantasaisia ja hyvin tehtyjä
  • kaupungin metsien osalta on mahdollista lisätä merkittävästi suojelua ja metsien hoidossa lisätä jo käytössä olevia metsien luontoystävällisiä hoitotoimia. Kaavatasoilla suojelumerkinnät ovat varmin tapa estää mahdolliset ylilyönnit ja poukkoileva päätöksenteko metsien käyttämisessä yksipuolisesti tulonlähteenä.
  1. Esitetyt neljä skenaariota 2040 ovat tärkeitä ja tuettavia suuntaviivoja kotikaupunkimme kehittämiseksi niin asukkaiden kuin yritystoiminnan, elinkeinoelämän parhaaksi.
  2. Kaunis merellinen kotikaupunkimme, länsirannikon timantti, ansaitsee laadukkaan, hyvin tehdyn uuden yleiskaavan!

Yhdistyksemme esittää Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 18 §:n 2 momentin mukaisia viranomaisneuvottelujen käymistä/jatkamista tämän OAS vaiheen palautteiden jälkeen aiheena Vaasan satamatie / Vaasan ohitustie. Viranomaisneuvottelussa on pystyttävä näyttämään toteen valtakunnalliset, maakunnalliset ja Vaasan seudun kiistattomat tulevaisuuden tarpeet, ja osoitettava oikeutetuksi Vaasan ydinkeskustan asukkaiden pitkäaikainen toive saada päättymään kaupungin läpikulkeva raskas- ja vaarallinen rekkaliikenne.

VKA ry – ICV rf hallituksen puolesta, Vaasassa 22.06. 2023

Varapj. Aimo Nyberg ja pj. Birgitta Lång

 

Åsikt om Generalplanen för Vasa 2040 /PDB

 

Till Planläggningen i Vasa: vasageneralplan2040@vasa.fi

Från Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys ry / Invånarföreningen i centrala Vasa rf

Avsändare: Aimo Nyberg, viceordförande
Rådhusgatan 57 bostad 17, 65100 Vasa
Tel 050 3308540, E-mail:  aimonyberg@gmail.com

 

  • Utarbetandet av Vasa generalplan bör beakta hela Vasaområdets gemensamma intressen. Med Korsholms kommun bör i synnerhet följande beaktas:
  • Vasa hamnväg/Vasa omfartsväg Vasklot – Vikby – Martois med fortsättning till riksväg E 8
  • Vandringsleden runt Södra Stadsfjärden
  • Framtida användning av strand- och havsområden, också av andra områden än Kvarkens världsnaturarv, kräver strategiskt och långvarigt samarbete
  • Förstärkande av Vasa som områdets centrum och utvecklingsmotor kräver tillväxt. Vi hoppas detta kan ske i Vasa kulturhistoriskt värdefulla miljöer med respekt för traditioner. Vid ny- och tilläggsbyggnation bör måttfullhet iaktas och överhögt byggande undvikas. Existerande rivningsvurm bör ersättas med reparations- och kompletterande byggnation, vilka är betydligt mer ekologiska.
  • Vasa historia har beaktansvärda händelser av nationell betydelse och många offentliga minnesmärken allt från forntiden. En betydande helhet rör tiden när Finlands blev självständigt, t.ex. Vasa torg och Finlands Självständighetsstaty. För nutida och kommande minnesmärken bör sparas och reserveras plats så att stadens identitet hålls synlig både för lokala invånare och turister.
  • Tilltagande klimatförändringar kräver verksamhet till gagn för naturen.
  • Naturutredningar bör vara aktuella och välgjorda
  • Stadens skogar kunde i högre grad skyddas och få utökad naturnära skötsel. I planläggningen är skyddsmärkning det säkraste sättet att undvika överdrift, inkonsekvent beslutsfattande och ensidig användning av skogen för inkomst.
  • De fyra presenterade scenarierna 2040 är viktiga riktlinjer för utvecklingen av vår hemstad till gagn för såväl invånare som företag och näringsliv.
  • Vår vackra, havsnära hemstad, västkustens diamant, förtjänar en bra och välgjord ny generalplan!

 

Vår förening föreslår fortsatt diskussion om Vasa hamnväg / Vasa omfartsväg mellan myndigheter och medborgarrepresentanter i enlighet med Markanvändnings- och byggnadsförordningens 18:e §:s 2:a moment också efter att det nu aktuella PDB skedet avslutats. I dessa diskussioner bör nationella, landskapsbaserade och Vasaområdets obestridliga framtida behov erkännas. Likaså bör man tillmötesgå Vasa invånares långvariga krav på att förhindra tung och farlig lastbilstrafik genom staden.

 

Vasa 25.06.2023

 

För Vaasan kantakaup. asukasyhd. ry:n/Invånarföreningen i centrala Vasa rf:s styrelse

 

Viceordf. Aimo Nyberg  och ordf. Birgitta Lång

2.5. 2023 Yhdistyksen kevätkokous

Till Kommunaltekniken i Vasa

Invånarföreningen i centrala Vasa rf önskar göra en förfrågan gällande planeringen av nya cykelleder:

Hur kommer trafiksäkerheten i närheten av Vasa övningsskola att beaktas? Finns det planer på trafikljus t.ex. i korsningen Skolhusgatan/Sandögatan?

Vi hoppas också att den gamla kullerstensbeläggningen på Sandögatan och  Hovrättsesplanaden bevaras i möjligaste mån.

Enligt uppdrag av Invånarföreningen i centrala Vasa rf:s Vårmöte 2.5.2023:

Ann-Kristin Nordman

Birgitta Lång

Aimo Nyberg

 

Vaasan kuntatekniikalle

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys ry haluaa kysellä uusien pyöräteiden suunnittelusta seuraavaa:

Miten on tarkoitus taata liikenneturvallisuus Vasa övningskolan:in läheisyydessä? Suunnitellaanko liikennevaloja esimerkiksi Koulukadun ja Hietasaarenkadun risteykseen?

Toivomme myös vanhan katukivipäällystyksen säilytettävän mahdollisimman paljon.

Toimeksi saatuna Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys ry:n kevätkokoukselta 2.5.2023

Ann-Kristin Nordman

Birgitta Lång

Aimo Nyberg

 

 

2.5. 2023 Yhdistyksen kevätkokous

Avoin kirje Vaasan kaupunginjohtaja Häyrylle ja Mustasaaren kunnanjohtaja Ahlbergille Vaasan keskustan liikenteestä:

Vaasalaiset ovat huolissaan ja ärtyneitä Vaasan keskustan läpi kulkevasta raskaasta liikenteestä. Tämän aiheuttama pöly ja meteli muodostavat kaupunkilaisille terveyshaittoja, puhumattakaan suuronnettomuuden riskistä vaarallisine kemikaaleineen. Wärtsilän muutto, sataman laajentaminen suurempine autolauttoineen sekä lisääntyvä puuhakkeiden kuljetus EPV:n voimalaitokseen johtaa raskaan liikenteen voimakkaaseen kasvuun. Tilanne tulee pahenemaan entisestään kun GigaVaasan tehdasalue aloittaa toimintaansa.

Raskaan liikenteen johtaminen keskustan ohitse rakennettavaa satamatietä pitkin  Vaskiluodosta Sundomin ja Sulvan kautta pohjoiseen ja etelään meneville pääteille on jo pitkään todettu tarpeelliseksi.  Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys on ilmaissut  huolensa satamatien puuttumisesta useaan otteeseen, mutta toistaiseksi emme ole nähneet konkreettisia suunnitelmia asian ratkaisemiseksi.

Siksi haluamme teiltä alueemme johtajina kysyä missä mennään ja mikä on tähän mennessä estänyt satamatien suunnittelun/toteuttamisen eteenpäin viemistä? Uskallatteko aloittaa GigaVaasan toimintaa ilman satamatietä?

Ystävällisin terveisin

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys ry:n kevätkokous 2.5.2023

Birgitta Lång, pj,                Aimo Nyberg, varapj.

 

Öppet brev till Vasa stadsdirektör Häyry och Korsholms kommundirektör Ahlberg
om trafiken i centrum av Vasa

Vasaborna oroas och irriteras av den tunga trafiken genom stadens centrum. Dammet och bullret från trafiken utgör en hälsorisk för invånarna, för att inte tala om faran för en stor olycka med farliga kemikalier. Flyttningen av Wärtsilä, utvidgningen av hamnen med större färjor samt ökad transport av träflis till EPVs kraftverk leder till en kraftig ökning av den tunga trafiken. Problemet kommer att växa när industriområdet Giga-Vasa inleder sin verksamhet.

Det har redan länge konstaterats vara nödvändigt att avleda den tunga trafiken från centrum genom en ny hamnväg från Vasklot via Sundom och Solf till huvudvägarna söder- och norrut.  Invånarföreningen i centrala Vasa har upprepade gånger uttryckt sin oro över avsaknaden av denna hamnväg, men hittills har vi inte sett några konkreta konstruktionsplaner för vägen.

Därför frågar vi nu er som ledare i vårt område hur situationen ser ut just nu och vad som hittills har förhindrat planeringen och förverkligandet av hamnvägen?

Vågar ni låta verksamheten på GigaVasa inledas utan hamnväg?

Vänligen

Invånarföreningen i centrala Vasa rf:s vårmöte 2.5.2023

Birgitta Lång, ordf.,     Aimo Nyberg, viceordf.

Vaasan kaupungin Kaavoitukselle

kaavoitus@vaasa.fi

Muistutus Yhtenäiskoulun asemakaavan muutosehdotukseen, ak 1121

Hyvänkuntoisen rakennuksen purkaminen uudisrakentamisen tieltä on ekologisesti ja taloudellisesti järjetöntä, ellei kiistattomasti ole osoitettu muita vaihtoehtoja huonoiksi.

Näitä vaihtoehtoja ei nähdäksemme ole Yhtenäiskoulun vaatimassa asemakaavamuutoksessa tarpeeksi tutkittu (tai kaavaehdotuksessa veronmaksajille ilmoitettu). Näin on mielestämme ennen asemakaavan muutosta vielä syytä tutkia:

– Yhteisten tilojen käyttömahdollisuuksia lähiympäristön koulujen kanssa (Alma opisto, Kauppapuistikko 22:n koulu, Merenkurkun koulu ja Kirkkopuistikon/Rauhankadun lyseo)

– Kaupunkilaisten tarvitseman ison liikuntasalin sijoittamista muualle (Wärtsilän alueelle, maan alle yhdistettynä väestösuojaan Kasarmialueelle tai Yhtenäiskoulun tontille maanalaisen pysäköintitilan viereen).

Kaavoituksen selvityksessä ei käy ilmi mikä on Merenkurkun koulun tulevaisuus, vain että se poistuu opetuskäytöstä! Kai rakennus on peruskorjattavissa? Ainakin se sijaitsee lähellä suunniteltua Yhtenäiskoulua ja sen jääminen opetuskäyttöön voisi vähentää liikenneongelmia.

Raastuvankatu 33:ssa ja Kirkkopuistikko 22:ssa ei ole tällä hetkellä ala-yläkouluopetusta. On vaikea uskoa etteivätkö osa Suvilahden oppilaista ja Merenkurkun oppilaat mahtuisi korjattuihin Kirkkopuistikko 22:een, Raastuvankatu 33:een ja Merenkurkun kouluun.

Raastuvankatu 33:n ehdotettuun uudisrakennukseen ei ole suunniteltu 2800 lisäneliötä enempää kuin nykyisessä rakennuksessa.

Raastuvankatu 33 on Vaasan historialle korkeakoulukaupunkina tärkeää. Rakennus on sopusuhtainen ympäristöönsä nähden ja sietänee maltillisen täydennysrakennuksen. Se on hyväkuntoiseksi todettu ja on vaasalaisen arkkitehti Annikki Nurmisen merkitsevää työtä.

Joitakin hyviäkin kohtia on mielestämme Yhtenäiskoulun campuksen suunnittelussa:

– Eri opetusyksikköjen läheisyys edistänee pedagogisia tavoitteita

– Liikenneruuhkien ennaltaehkäisy liikennevaloilla ja hidaskatujärjestelmällä

– Yhtenäiskoulun pihan istutukset ja hulevesien hyödyntäminen kastelussa

Vaasassa 13/01.2023

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys ry:n hallitus / pj Birgitta Lång

 

Till Planläggningen i Vasa

kaavoitus@vaasa.fi

 

ANMÄRKNING

TILL ÄNDRINGSFÖRSLAG AV DETALJPLANEN FÖR ENHETSSKOLAN, ak 1121

 

Rivning av en väl bibehållen byggnad och ersättande med nybygge är oförsvarligt både ekologiskt och ekonomiskt, ifall andra alternativ inte påvisats vara klart sämre.

Alternativ till den föreslagna ändringen i detaljplanen för Enhetsskolan har enligt vår åsikt inte undersökts tillräckligt (eller åtminstone inte meddelats skattebetalarna i planförslaget).

Därför anser vi att följande bör undersökas innan en eventuell planändring:

– Möjligheter till gemensam användning av utrymmen med närliggande skolor (Alma medborgarinstitut, skolan på Handelsesplanaden 22, Merenkurku skolan och lyceet på Kyrkoesplanaden/Fredsgatan)

– Möjligheter att placera den stora motionssal som stadsborna behöver på annan plats (på Wärtsiläs område, under jord tillsammans med ett befolkningsskydd på Kasernområdet eller intill en planerad underjordisk parkering på Enhetsskolans tomt).

I Planläggningens utredning framgår inga klara planer för Merenkurku skolans framtid, endast att den skall tas ur pedagogiskt bruk! Byggnaden är väl saneringsbar som skola?

Åtminstone ligger den nära den planerade Enhetsskolan och dess fortsatta användning som skola kunde minska områdets trafikproblem.

Rådhusgatan 33 och Handelsesplanaden 22 har för närvarande ingen låg- eller högstadieundervisning. Det är svårt att föreställa sig att delar av Sunnanviks elever och Merenkurku eleverna inte skulle rymmas i renoverade byggnader på Handelsesplanaden 22, Rådhusgatan 33 och Merenkurku skolan. Det planerade nybygget på Rådhusgatan 33 föreslås ju inte få mera än 2800 tilläggskvadratmeter jämfört med nuvarande byggnad.

Rådhusgatan 33 är viktig för Vasa historia som högskolestad. Byggnaden passar väl in i sin omgivning och torde tåla en moderat tillbyggnad. Den har konstaterats vara i gott skick och är ett betydande verk bland arkitekt Annikki Nurminens arbeten i Vasa.

Några positiva förslag anser vi också finnas i planläggningen av Enhetsskolans campus:

– Närhet mellan olika undervisningsenheter kan ge pedagogiska synergier

– Underlättande av trafikproblem med trafikljus och gator med nedsatt hastighet

– Planteringar och utnyttjande av regnvatten för bevattning på Enhetsskolans tomt

 

Vasa 13.1.2023

Invånarföreningen i centrala Vasa rf:s styrelse / ordf Birgitta Lång

 

2022

MIELIPIDE WÄRTSILÄN JÄTTÄMÄN ALUEEN TULEVAISUUDESTA

Vaasan Kaupungin Kaavoitus  www.vaasa.fi/ak1125

Wärtsilän vanhaa tehdasaluetta Vaasan keskustassa voidaan kehittää kaupungin tärkeimmäksi kulttuuri-, liikunta ja virkistysalueeksi, vaasalaisia ja vierailijoita houkuttelevaksi olohuoneeksi.

Ehdotamme alueelle

  • musiikkitaloa, sekä klassiselle että modernille musiikille
  • kongressikeskusta
  • taidetaloa sekä näyttelyjä että taidevarastoa varten
  • maakunta-arkistoa
  • liikuntasalia yhdistettynä Onkilahden puiston ulkoliikunta-alueille
  • yhdistyksille kokoustiloja
  • ravintoloita / kahviloita
  • viheralueita, istutuksia ja taimistoja
  • talvipuutarhaa
  • asuntoja vain kohtalaisesti
  • tarvittavat pysäköinti- ja väestönsuojatilat (tarvittaessa maanalaiset)

Vaasassa 29.11.2022

Vasan kantakaupungin asukasyhdistys ry:n syyskokous

Vasa stads Planläggning        www.vaasa.fi/ak1125

Wärtsiläs fabriksområde i centrala Vasa kan utvecklas till stadens viktigaste område för kultur, motion och rekreation, till ett lockande vardagsrum för både vasabor och besökare.

Vi föreslår följande

  • musikhus för både klassisk och modern musik
  • kongresscentrum
  • konstutrymmen för både utställningar och magasinering
  • landskapsarkiv
  • motionssal i samklang med Metviksparkens område för utomhusmotion
  • möteslokaler för föreningar
  • restauranger / cafeer
  • grönområden, planteringar och plantskolor
  • vinterträdgård
  • endast måttlig mängd bostäder
  • behövliga parkeringsplatser och befolkningsskyddsrum (vid behov under jord)

Vasa 29.11.2022

Invånarföreningen i centrala Vasa rf:s höstmöte

 

HÄIRITSEVÄ LIIKENNE KESKUSTASSA ÖISIN

Vaasan Kaavoitukselle
Pohjanmaan Poliisilaitokselle

Asia: HÄIRITSEVÄ LIIKENNE KESKUSTASSA ÖISIN

Keskustan yörauhaa häiritsee usein ja monessa paikassa myöhäinen ja meluisa liikenne  sekä pysäköinti kielletyille paikoille.

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistykselle on asiasta otettu yhteyttä Kauppapuistikolla 10 ja Vaasanpuistikon alkupäässä asuvien asukkaiden toimesta. He ovat kertomansa mukaan teihin jo olleet yhteydessä, mutta tuloksetta.

Asukkaat toivovat aktiivisempaa puuttumista poliisin toimesta, esim. pysäköintisakkojen muodossa. Kauppapuistikko 10:n edessä, missä jatkuvasti rikotaan  yöllistä pysäköintikieltoa, voisi yöksi lukittava liikennepuomi toimia häiritsevän läpiajon esteenä toiselle puolelle puistikkoa.

Yörauhan ollessa keskeinen asukkaiden hyvinvoinnille ja viihtyvyydelle toivomme viranomaisten puuttumista häiriöihin kaupunkimme asumismukavuuden hyväksi.

Vaasassa  27.10.2022

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys r.y.:n hallitus / Birgitta Lång, pj

 

Till Planläggningen i Vasa
Till Österbottens Polisinrättning

Ärende: STÖRANDE TRAFIK I CENTRUM NATTETID

Nattligt trafikbuller och parkering på olovliga platser stör ofta och på många ställen nattfriden i stadens centrum.

Invånare från Handelsesplanaden 10 och början av Vasaesplanaden har kontaktat Invånarföreningen i centrala Vasa p.g.a. ovannämnda störningar.  De säger sig redan ha klagat hos er, men inte märkt någon förbättring.

Invånarna önskar ett aktivare ingripande från polisen, t.ex. i form av parkeringsböter.

Framför Handelsesplanaden 10, där nattligt parkeringsförbud fortlöpande nonchaleras, kunde en till natten låsbar trafikbom förhindra störande genomfartstrafik till andra sidan av esplanaden.

Ostörda nätter är viktiga för invånarnas välbefinnande och trivsel. Vi efterlyser därför  aktivare ingripande av myndigheterna för att motverka störningarna och befrämja vår stads boendemiljö.

Vasa 27.10.2022

Styrelsen för Invånarföreningen i centrala Vasa r.f. / Birgitta Lång, ordf.

 

Mielipide Vaasan metsäsuunnitelmasta 2020-2030

Vaasan kaupungin kuntatekniikalle / Till Vasa stads kommunteknik

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys ry:n
MIELIPIDE VAASAN KAUPUNGIN MESTSÄSUUNNITELMASTA 2020 – 2030

Vaasan metsäsuunnitelman 2020-2030 ollessa laaja kokonaisuus otamme kantaa vain
yhdistyksemme alueen tärkeimpään metsäalueeseen, eli Vaskiluodon metsään:
Vaskiluodon metsä on vaasalaisille, varsinkin keskustan asukkaille hyvin tärkeä
virkistysalue.
Ehdotetussa metsäsuunnitelmassa varsin suuret alueet Vaskiluodon metsästä on
merkitty harvennettaviksi ilman tarkempaa selitystä mitä termi kvantitatiivisesti
merkitsee. Mielestämme harvennukset, mukaan lukien poimintahakkuut,
siemenpuuhakkuut ja yläharvennukset voidaan sallia vain turvallisuussyistä. Tällainen
rajoittaminen on selvästi kirjoitettava metsäsuunnitelmaan.
Vaasassa 31.08.2022
Birgitta Lång
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys ry:n hallituksen puolesta

Invånarföreningen i centrala Vasa rf:s
ÅSIKT OM VASA STADS SKOGSBRUKSPLAN 2020 -2030

Eftersom Vasa skogsbruksplan 2020 – 2030 är en så omfattande helhet väljer vi att ta
ställning endast till vårt verksamhetsområdes viktigaste skog, d.v.s. Vasklotskogen:
Skogsområdet på Vasklot är ett mycket viktigt rekreationsområde för vasaborna, i
synnerhet för invånarna i stadens centrala delar.
Den föreslagna skogsbruksplanen föreslår gallring på stora områden i Vasklotskogen
utan att närmare specificera vad denna term innebär kvantitativt. Vi anser att all gallring
inklusive luckgallring, toppgallring och gallring med sparade fröträd kan tillåtas endast
av säkerhetsskäl. Denna begränsning bör tydligt skrivas in i skogsbruksplanen.
Vasa 31.08.2022
Birgitta Lång
för Invånarföreningen i centrala Vasa rf:s styrelse

 

Mielipide rautatieaseman pyöräsäilöstä ja Vaasanpuistikon pyöräkaistasta

”Jätetty Ilkka-Pohjalaiseen / Insänts till Vasabladet 4.4.2022.”

Lähiaikoina kaupungin viranomaiset käsittelevät poikkeuslupa-anomusta uuden polkupyöräsäilön rakentamista varten Astor-hotellin ja rautatieaseman välissä sijaitsevaan   puistoon. Rakennus on suunniteltu melko isoksi, 28 x 8-metriseksi, mikä vaatii neljän puun kaatamista.

Mielestämme ei pidä uhrata arvokasta puistoa polkupyöräsäilöksi, vaan tähän sinänsä hyvään tarkoitukseen on etsittävä muuta vaihtoehtoa. Esimerkiksi Hovioikeudenpuistikon loppupäähän istutettavien puistikkopuiden väliin mahtunee pitkähkö, vaikkakin kapeahko pyöräsäilö. Aseman takana jo olemassa olevan polkupyöräsäilön kehittämistä on myös syytä harkita.

Toinen huolenaiheemme koskee ehdotettua polkupyöräkaistaa Vaasanpuistikon jo ennestään ruuhkaiseen liikenteeseen. Vasta kun on nähty tulevaisuuden satamatien (ja mahdollisen katutunnelin) vaikutus liikenteeseen, voitaneen harkita polkupyöräilyä Vaasanpuistikolla. Nykytilanteessa pyöräily lienee liian vaarallista pyöräilijöille ja kiusallista autoilijoille.

Vaasassa 4/4 2022

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistyksen r.y.:n hallitus / pj. Birgitta Lång

Åsikt om cykelgarage vid järnvägen och cykelfil på Vasaesplanaden

Inom kort skall stadens myndigheter behandla en ansökan om undantagstillstånd för att bygga ett cykelgarage i parken mellan Hotell Astor och järnvägsstationen. En rätt stor byggnad planeras, 24 x 8 meter, vilket skulle kräva att fyra av parkens träd fälls.

Enligt vår åsikt bör man inte offra ett värdefullt parkområde för ett cykelstall. För denna i sig viktiga konstruktion bör andra lösningar sökas. Till exempel mellan de planerade nya träden i slutet av Hovrättsesplanaden kunde ett långt, om än ganska smalt, cykelgarage väl rymmas. En utveckling av den befintliga cykelförvaringen bakom järnvägsstationen bör likaså övervägas.

Vi oroar oss också över planerna på att inrätta en körfil för cyklar på den redan hårt trafikerade Vasaesplanaden. Först sedan man sett effekterna av framtidens hamnväg (och en eventuell gatutunnel) kan cyklande på Vasaesplanaden övervägas. Innan dess är cyklande för farligt för cyklisterna och irriterande för bilisterna.

Vasa 4.4.2022

Invånarföreningen i centrala Vasa r.f.:s styrelse / ordf. Birgitta Lång

 

2021

15.12.2021

Vaasan kaupunki / kaavoitus (kaavoitus@vaasa.fi)

Asia: Vaskiluodon osayleiskaavaehdotus

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistyksen lausunto,

käsitelty 2.12.2021 pidetyn syyskokouksen asettamassa työryhmässä

Myönteinen kehitys on mielestämme tapahtunut kaikilla osa-alueilla suhteessa luonnokseen vuodelta 2019:

Vaskiluodon virkistysalueet

Vaskiluodon metsän säilyttäminen kokonaisuutena on vaasalaisille ensiarvoisen tärkeää. Niemelän tien läntiselle puolelle suunnitellun pientaloalueen uhka metsän kokonaisuudelle on onneksi kaavasta poistettu.

Luontoarvojen merkinnät kaavakartassa ovat tärkeitä, samoin lähes koko ranta-alueelle ulottuva kävely-/pyöräreitti.

Vihervyöhyke metsän ja Paratiisisaaren välillä olisi virkistävää läpikulkuliikenteen alueella.

Asukasmäärä

Uusien asukkaiden määrä on kaavaehdotuksessa kiitettävästi vähennetty. Silti 2200 uutta asukasta on edelleen mielestämme liikaa, niin 900 asukasta Vasalandian alueelle kaupunginosakeskuksen toimintojen lisäksi kuin myös 1000 asukasta Fennon aluelle.

Korkeat kerrostalot/tornitalot eivät sovi Vaskiluotoon, ei lähelle Waskiaa eikä muuallekaan.

Uusia asuntoalueita suunniteltaessa on tietenkin huomioitava Seveso määritykset, jotka ulottuvat 1 km:n etäisyydelle öljysatamasta.

Kaavaehdotus on suojelumerkinnyt kiitettävästi rakennuksia, etenkin Suomen Sokerin alueella, mutta myös muualla.

Liikenne

Vaskiluodon suurin ongelma on liikenne, sekä paikallisena että läpikulkuliikenteenä etenkin keskustaan päin.

Satamatietä on kaikin keinoin kiirehdittävä yhteistyössä Mustasaaren kanssa, tarvittaessa pakkolunastamalla maata sitä varten.

Ilmaston muutokset (helteet, kaatosateet …..) on huomioitava tiestön ja pysäköintipintojen teknillisissä ratkaisuissa.

Rautatien aktivoiminen/pikaraitiotie melko tiheine pysäköinteineen voinee huomattavasti vähentää henkilöautoilun tarvetta. Saman suuntaan vaikuttaa suunniteltu linja-autopalvelun tihentäminen.

Aiempaa suunnitelmaa kapeampana toteutettu polkupyörätie metsän läpi toimii jo hyvin.

 

Muuta

  • Vaskiluodon leirintäalue on jätettävä nykyiselle alueelle, joka palvelee varsinkin laivalla tulevia turisteja hyvin ja mistä on kaunis matka keskikaupunkiin. Alue on tarpeeksi suuri, omaa puhtaan uimarannan ja riittäviä pysäköintipaikkoja matkailuautoille.
  • Uuden yhteyden tarpeellisuus Vaskiluodon itäosalta Palosaareen on punnittava tarkasti ottaen huomioon sen aiheuttamat vaikeudet sekä paikallisille veneille että vierasveneille.

Vaasassa 15.12.2021

Birgitta Lång

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistyksen puolesta

 

 

Till Planläggningen i Vasa

Ärende: Förslag till Delgeneralplan för Vasklot

Utlåtande från Invånarföreningen i centrala Vasa

behandlat i en arbetsgrupp tillsatt av höstmötet 2.12.2021

Vi noterar en positiv utveckling på alla områden jämfört med utkastet från 2019.

Vasklots rekreationsområden

Bevarande av Vasklotskogen intakt är av ovärderlig vikt för vasaborna. Hotet från de tidigare planerade egnahemshusen längs Uddnäs vägens västra sida har lyckligtvis avlägsnats från nuvarande planförslag.

Planens utmärkning av värdefulla naturområden är viktig, liksom också promenad-/cykelrutten längs största delen av öns strandlinje.

Ett grönområde mellan Vasklotskogen och Paradisön är välkommet i ett område med  genomfartstrafik.

Invånare på Vasklot

Den nuvarande planen har gjort en välkommen nerskärning av antalet nya invånare. Dock anser vi att också 2200 nya invånare är för mycket, både 900 invånare på Vasalandia i tillägg till områdets stadscentrumfunktioner och 1000 invånare på Fenno området.

Höga våningshus/tornhus passar inte på Vasklot, varken nära Waskia eller annorstädes.

Vid planering av nya bostadsområden bör Seveso bestämmelserna naturligtvis beaktas, d.v.s. 1 km:s skyddszon kring oljehamnen.

Delgeneralplanen har värdefull skyddsmärkning av byggnader, i synnerhet på socker- området men också på andra ställen.

Trafiken

Det stora problemet på Vasklot är trafiken, både lokalt och som genomfartstrafik i synnerhet till stadens centrum.

Hamnvägen bör med alla till buds stående medel påskyndas i samarbete med Korsholm, vid behov även med tvångsinlösning av mark.

Risken för extrema väderförhållanden (hetta, hällregn…) bör beaktas vid teknisk planering av vägnät och parkeringsytor.

Aktivering av järnvägen / snabbspårväg med tillräckligt täta hållplatser kan minska behovet att använda personbil. Tätare bussturer verkar i samma riktning.

Cykelvägen genom skogen, något smalare än ursprungligen planerad, fungerar redan bra

Övrigt

–  Campingområdet bör lämnas orört på Vasklot. Området har bra simstrand, är

tillräckligt stort också för husvagnar, betjänar i synnerhet turister från färjan och

bjuder på en vacker väg in till stadskärnan.

–  Nyttan av den föreslagna förbindelsen mellan Vasklots östra strand och Brändö bör

noga vägas mot de hinder den skulle utgöra för lokal båttrafik och gästande båtar.

Vasa 15.12.2021

Birgitta Lång

för Invånarföreningen i centrala Vasa

 

 

16.8.2021

ETELÄ-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS
Diaarinumero EPOELY/1929/2021

Tiedoksi Vaasan ja Mustasaaren kunnille

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n/Invånarföreningen i centrala Vasa rf:s

 MIELIPIDE AKKUMATERIAALITEHTAAN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMASTA

Johnson Mattheyn akkumateriaalitehdas on suunniteltu rakennettavaksi Vaasan lentoaseman ja rautatien väliselle alueelle noin 8 kilometriä Vaasan keskustasta.
Tehtaalla tullaan valmistamaan tuotteita käytettäväksi uuden sukupolven sähköajoneuvojen akkuihin. Suunniteltu tuotantokapasiteetti on vuodessa 30 000 tonnia, jonka kuljetukseen arvioidaan tarvitsevan noin 90 kuorma-/säiliöautoa vuorokaudessa. Teollisuustontti mahdollistaa tuotannon laajentamisen 120 000 tonniin vuodessa. Tuotannon prosessivaiheet käyttävät raaka-aineinaan kemikaaleja, joista osa on luokiteltu vaarallisiksi.

Yhdistyksemme ilmoittaa mielipiteenämme huolen ko. tehdashankkeen raaka-aineiden ja valmistuotteiden kuljetuksiin liittyvästä haitasta Vaasan keskustan asukkaille.

Kuljetukset Vaasan satamasta tapahtuvat edelleen Vaasan ydinkeskustan läpi, aiheuttaen melua, pölyä ja tärinää, mahdollisista liikenneonnettomuuksista puhumattakaan. Läpiajoliikenne etenkin Vaasanpuistikolla on jo usein ruuhkautunut, ja vaikeudet tulevat kasvamaan, kun Wärtsilän uusi Vaskiluotoon valmistuva tehdasalue otetaan piakkoin käyttöön.

Asukasyhdistyksemme ei esitä itse akkumateriaalitehtaan alueeseen liittyvää kritiikkiä, vaan huolemme liittyy ainoastaan sataman ja tehtaan väliseen kuljetukseen.

Edellytämme Vaasan Satamatien kiirehtimistä kaupungin keskustan suojelemiseksi.

Pyydämme ympäristövaikutusten arviointiohjelman kannanottoa ko. akkumateriaalituotannon aloittamisesta Vaasan satamatien vielä puuttuessa. 

16.08.2021

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys ry:n hallituksen sähköpostikokous

Pj. Birgitta Lång

NÄRINGS-, TRAFIK- OCH MILJÖCENTRALEN I SÖDRA ÖSTERBOTTEN

Diarienummer EPOELY/1929/2021

Kopia till Vasa och Korsholm

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n/Invånarföreningen i centrala Vasa rf:s 

ÅSIKT OM BATTERIMATERIALFABRIKENS MILJÖKONSEKVENS PROGRAM

Johnson Mattheys batterimaterialfabrik planeras på området mellan Vasa flygfält och järnvägen, ungefär 8 km från Vasa centrum. Fabriken skall producera komponenter för batterier till den nya generationens elbilar. Produktionen planeras till 30.000 ton batterimaterial årligen, vilket beräknas kräva en transportflotta på ungefär 90 last-/tankbilar i dygnet. Fabrikstomten medger dock produktion upp till 120.000 ton årligen. Många av produktionsprocessens kemikalier klassificeras som farliga.

Vår förening befarar att transporten av den planerade fabrikens råvaror och färdiga produkter kommer att orsaka betydande olägenheter för invånarna i Vasa centrum. Transporten från och till Vasa hamn sköts fortfarande genom stadskärnan, där den orsakar buller, damm och skakningar, för att inte tala om eventuella trafikolyckor. I synnerhet Vasaesplanaden belastas hårt av denna genomfartstrafik, som dessutom kommer att öka när Värtsiläs nya fabrik på Vasklot snart tas i bruk.

Vår invånarförening kritiserar inte planerna på själva batterimaterialfabriken, utan endast transportmöjligheterna mellan hamnen och fabriken.

Vi förutsätter att Vasa hamnväg snarast förverkligas för att skydda invånarna i stadens centrum.

Vi ber att miljökonsekvensprogrammet värderar om produktion av batterimaterial alls kan inledas innan Vasa hamnväg finns tillgänglig.

16.08.2021

Invånarföreningen i centrala Vasa rf:s nätbaserade styrelsemöte

Birgitta Lång, ordf.

 

 

18.3.2021

Vaasan kaavoitukselle / Till Planläggningnen i Vasa

Asia: Vaasan kantakaupungin asukasyhdistyksen mielipiteet

Sisäsataman kelluvasta saunarakennuksesta

Sisäsataman kelluva sauna-ravintola-kokonaisuus on mielenkiintoinen hanke.

Spa-tyyppinen sauna ja hyvinvointipalvelu tarjoaisivat ravintolan lisäksi virkistävää ja uudentyyppistä toimintaa alueelle.

Hankkeen perusedellytyksenä on tietenkin sekä tekninen että ekologinen turvallisuus.

Arvokkaaseen, puiston viereiseen ympäristöön sopii parhaiten kevyeen näköinen rakennelma.

Eräänä ongelmana tulee olemaan alueen pysäköintipaikkojen niukkuus. Luova osaratkaisu tähän voisi olla rautatieaseman ja Vaskiluodon välisen raiteen pysäköintipaikka Kuntsin museon viereen.

Ärende:   Åsikt från Invånarföreningen i centrala Vasa om

en flytande bastubygggnad i Inre hamnen

En flytande bastu-restaurang helhet i Inre hamnen är ett intressant projekt.

En Spatyp av bastu och ett wellness center skulle i tillägg till en restaurang erbjuda ny och fräsch verksamhet i området.

Projektet måste naturligtvis byggas på säkra tekniska och ekologiska lösningar.

I detta ärevördiga område med angränsande park passar inga tunga arkitektoniska konstruktioner.

Områdets knappa tillgång på parkeringsplatser är problematisk. En kreativ dellösning på problemet kunde vara järnvägen ut till Vasklot med en hållplats intill Kuntsi.

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistyksen hallitus   18.3.2021

Styrelsen för Invånarföreningen i centrala Vasa  18.3.2021

Birgitta Lång pj./ordf.

 

1.3.2021

Vaasan  kaupungin kaavoitukselle / Till planläggningen i Vasa

kaavoitus@vaasa.fi

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistyksen mielipiteet

Toriparkin laajennuksesta  (ak 1071)

Yhdistyksemme mielestä Vaasan keskustan suurin liikenneongelma ei ole pysäköintipaikkojen puute, vaan vilkkaan ja raskaan liikenteen läpikulku.

Läpikulkuliikenteen ohjaaminen pois keskustasta on mielestämme taattava mahdollisimman pian rakentamalla satamatie Vaskiluodosta Porin tielle ja liikennetunneli Vaasanpuistikon alle. Vasta  läpikulkuliikenteen ratkettua voidaan arvioida pysäköintitilojen tarvetta ja teknisiä toteuttamismahdollisuuksia Vaasanpuistikon alla.

Asukkaat tarvitsevat pikaisesti teknisiä tietoja rakennussuunnitelmista, sisäänajoramppien tarkasta sijoittamisesta sekä rakennusvaiheen liikennejärjestelyistä. Pysäköintiluolan sisäänajorampit ja muut liikennejärjestelyt vaikuttaisivat kaupunkikuvallisesti erityisen paljon koko Vaasan keskustan miljööseen.

Pysäköintiluolan kaivaminen Vaasanpuistikon alle olisi suuri ja koko keskustan pitkäksi aikaa myllertävä rakennushanke. Rakentamisen ajaksi alueen paikallisliikenne vaikeutuu ja asuntojen arvo laskenee.

Myös pysäköintihankkeen hinta ja rahoitus kaipaavat selvitystä.   Lehtitietojen mukaan Vaasan Toriparkki Oy:lle pysäköinnin laajentaminen Vaasanpuistikon alle ei ole tällä hetkellä ajankohtainen. (IlkkaPohjalainen 13.2.2021, verkkolehti) 

Mahdollinen pysäköintipaikkojen lisätarve voidaan helpoimmin tyydyttää rakentamalla pysäköintitalo osayleiskaavan sallimille alueille, esimerkiksi Raastuvankadun ja Rauhankadun kulmaan.

Vaasassa  1. 3. 2021

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistyksen hallitus / Birgitta Lång, pj

 

Åsikter från Invånarföreningen i centrala Vasa om en

Utvidgning av Torgparkeringen (ak 1071)

Vår förening anser att Vasa centrums största trafikproblem är den tunga och livliga genomfartstrafiken, inte en brist på parkeringsplatser.

Denna genomfartstrafik bör snarast dirigeras bort från centrum via en hamnväg från Vasklot till Björneborgsvägen och en trafiktunnel under Vasaesplanaden. Först härefter kan man bedöma behovet av parkeringsplatser under Vasaesplanaden samt de byggnadstekniska möjligheterna för dessa.

Invånarna behöver information om byggnadsplanernas tekniska utförande, inkörsrampernas placering och planerade trafikarrangemang under byggnadsskedet. Parkeringsgrottans inkörsramper och andra trafikförändringar inverkar stort på miljön och stadsbilden i hela centrum. Utgrävning av parkeringsutrymme under Vasaesplanaden är ett stort projekt, som under byggnationen sätter hela centrum i kaos med försvårad lokaltrafik och risk för sänkt värde på närliggande byggnader.

Parkeringsprojektets kostnader och finansiering behöver också klargöras. Enligt uppgifter i pressen är Vasa Torgparkering Ab inte intresserad av en utvidgning av parkeringsgrottan i detta skede (IlkkaPohjalainens nättidning 13.2.2021).

Ifall flera parkeringsplatser i framtiden behövs, kunde dessa lättare tillgodoses med ett parkeringshus i enlighet med gällande delgeneralplan, t.ex i hörnet av Fredsgatan och Rådhusgatan.

Vasa 1.3.2021

 

Styrelsen för Invånarföreningen i centrala Vasa / ordf Birgitta Lång

10.01.

Vaasan kaupungin kaavoitus

Muistutus koskien

Poikkeaminen asemakaavasta: Sisäsataman huoltorakennus

Kaupungin Talotoimen suunnitteleman, 115 neliömetrin huoltorakennuksen pystyttäminen Kuntsin museon viereen on Vaasan kantakaupungin asukasyhdistyksen hallituksen (VKA ry) mielestä hylättävä, koska:

  • rakennus rikkoisi ja rumentaisi arvokkaan alueen kokonaisuutta
  • alue on valtakunnallisestikin luokiteltu arvokkaaksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi
  • Kuntsin taidemuseo ei tarvitse tätä huoltorakennusta, vaan se palvelisi museon edessä väliaikaisella luvalla toimivan kesäterassin WC:nä
  • alueen voimassa oleva asemakaava ei salli tätä huoltorakennusta

Yleishuomautuksina haluamme esittää, että

  • alueen kokonaisuuden suunnittelu on keskeneräinen, koskien esimerkiksi mahdollista laituriravintolaa, siiloalueelle suunniteltua uudisrakennusta sekä monien toivomaa patsaspuistoa Kuntsin alueelle
  • rannalla on jo useita ravintoloita ja niihin nähden niukasti pysäköintipaikkoja
  • rannan kävelyalueen tarvitsemat yleiset käymälät on suunniteltava huolella sekä paikan että koon suhteen. Siihen iso huoltorakennus Kuntsin museon kylkeen ei sovi!

Sisäsatama on kaikille vaasalaisille tärkeä alue. Näin ollen ei pidä myöntää kyseiselle huoltorakennukselle poikkeamislupaa, vaan asia pitää palauttaa huolelliseen ja alueen kokonaisuuden huomioivaan käsittelyyn.

Kaupungin johdolle haluamme muistuttaa, että ei sovi tuoda tärkeää muutossuunnitelmaa esille vain kuulutuksena ilman mainintaa kaavoituksen kotisivulla ja lisäksi vain lyhyeksi ajaksi joulun alla.

Vaasassa  10. 01. 2021

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistyksen hallitus (VKA ry)

 

Planläggningen i Vasa

Anmärkning gällande

Undantag från detaljplanen: Servicebyggnad i Inre hamnen

Stadens Hussektors plan på en 115 kvadratmeter stor servicebyggnad intill Kuntsis museum bör enligt styrelsen för Invånarföreningen i centrala Vasa (ICV rf) förkastas eftersom

  • byggnaden skulle splittra och förfula detta värdefulla område
  • området är också nationellt klassificerat som värdefull bebyggd kulturmiljö
  • Kuntsis museum behöver inte denna servicebyggnad, utan den skulle tjäna som WC för den med tillfälligt lov fungerande sommarterassen
  • områdets gällande detaljplan inte tillåter en dylik servicebyggnad

Som övergripande kommentar önskar vi framföra att

  • planeringen av områdets helhet ännu är ofullständig gällande t.ex en möjlig framtida bryggrestaurang, nybyggnation på Ångkvarnens silotomt samt den statypark många hoppas på nära Kuntsis museum
  • stranden redan har många restauranger men få parkeringsområden
  • toaletter för allmänheten på strandområdet bör planeras omsorgsfullt både vad plats och storlek beträffar. För detta ändamål passar inte en stor servicebyggnad intill Kuntsis muesum!

Inre hamnen är ett mycket viktigt område för alla vasabor. Därför bör undantaglov inte beviljas för den planerade servicebyggnaden, utan saken bör återremitteras för noggrann planering med beaktande av strandområdets i sin helhet.

Till stadens styrande önskar vi framföra det opassande i att meddela om en viktig förändring kort innan jul och endast med en kungörelse utan omnämnande på planläggningens hemsida.

Vasa  10.01.2021

Invånarföreningen i centrala Vasa ICV:s styrelse

2020

6.12.

Vaasan  kaupungin kaavoitukselle / Till planläggningen i Vasa

Asia/Ärende:  Kävelykeskustan laajentaminen / Utvidgning av promenadcentrum

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys (VKA) ry:n 30.11.2020 pidetty jäsenkokous ilmaisi seuraavan kannanoton Vaasan kävelykadun laajentamista koskevaan suunnitelmaan:

Suunnitelman molemmat vaihtoehdot ovat omiaan elävöittämään keskustaa etenkin jalankulkijoille, mutta myös liike-, kahvila-ja ravintola-alalle.

Nykyisen kävelykadun ja puistikon pidentäminen rautatieasemalle asti on kiitettävää, etenkin jos alueen ruuhkautuminen nykytilanteesta on estettävissä.  Mahdollisesta kevyen liikenteen tunnelista Hovioikeudenpuistikolta rautatien alitse Wasa Stationille tulisi huomattavan pitkä ja ehkä myös rikoksille altis.

Torin osalta vaihtoehto ”Radalta rantaan” on mielestämme hyvä, eli kaksi kahvilaa etelä-pohjois-suuntaisesti, istumapaikkoja Vapauden patsaan ympärille ja lapsille leikkialue puistikolle Fondiksen ja Rewellin välissä.

Kävelyalueen laajentamiseksi Raastuvankadulta rannalle vaihtoehto ”Symmetria” on selkeä ja tarpeeksi salliva. Puhdas kävelykatu Raastuvankadun ja Kirkkopuistikon välillä, puistikon pohjoisella puoliskolla, sallinee alueen kahviloille tarpeeksi elintilaa. Muilta osin riittänee ”Symmetrian” ehdotus jalkakäytävästä, yhdestä autokaistasta ja pysäköintikaistasta puistikon molemmin puolin sekä ehdotukseen sisältyvä kaksisuuntainen pyörätie puistikon eteläpuolelle. Tässä vaihtoehdossa säilyisi pienellä puuistutuksella täydennetty pysäköintitila hovioikeuden edessä, mikä kokonaisuus lienee tarpeen alueen asuin- ja ravintolatiheyden takia.

 

Invånarföreningen i centrala Vasa (ICV) rf gjorde på sitt medlemsmöte 30.11.2020 följande ställningstagande till planerna på utvidgning av stadens promenadcentrum: 

          Planens bägge alternativ har potential att liva upp stadskärnan i synnerhet för fotgängare, men också för affärs-, cafe- och restaurangverksamheten.

         En förlängning av nuvarande gågata och esplanad till järnvägsstationen är välkommen, isynnerhet om förvärrade trafikstockningar kan undvikas. En föreslagen tunnel för lätt trafik från Hovrättsesplanaden under järnvägen till Wasa Station skulle bli lång och eventuellt också känslig för brottslighet.

         För torgets räkning anser vi alternativet ”Från järnvägen till stranden” vara bra, d.v.s. med två cafeer i nord-sydlig riktning, sittplatser runt Frihetsstatyn och en lekpark för barn i esplanaden mellan Fondis och Rewell.

         En förlängning av promenadcentrum från Rådhusgatan till stranden enligt alternativet ”Symmetri” ger både överskådlighet och utvecklingsmöjligheter.

En ren gågata på esplanadens norra sida mellan Rådhusgatan och Kyrkoesplanaden torde ge områdets cafeer tillräckligt livsrum. På de övriga gatuområdena lär trottoar, en körfil och en parkeringsfil, samt en dubbelriktad cykelväg på esplanadens södra sida vara tillräckliga. I alternativet bevaras nuvarande parkeringsplats utvidgad med en liten trädplantering framför hovrätten. Dessa parkeringsmöjligheter torde behövas med tanke på områdets bostads- och restaurangtäthet.

06.12.2020                          Birgitta Lång  VKA:n puheenjohtaja / ICV:s ordförande

 

Vaasan kaupungin kaavoitukselle / Till planläggningen i Vasa

Asia / Ärende:  Vaskiluodon metsän yleissuunnitelma

                                Översiktsplan för Vasklotskogen

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys (VKA) ry:n 30.11.2020 pidetty jäsenkokous ilmaisi seuraavan kannanoton Vaskiluodon metsän yleissuunnitelmaan:

Toteamme tyytyväisinä, että yhdistyksemme maaliskuussa antamasta kannanotosta on liitetty muutamat ehdotukset uuteen suunnitelmaan, kuten lintutorni alueen luoteisosassa ja metsäpuutarha Kaarlentien lähellä.

Uusi pyörätie, vaikka se on onneksi kapeampi kuin alkuperäisessä suunnitelmassa, pirstoo metsäalueen vanhaa kävelypolkua enemmän. Vastapainoksi tähän ehdotamme Reininkadun viereisen metsäalueen elvyttämistä siten, että entisen Kuulahdenkadun alkuosa metsitetään ja vieressä olevan moottorikelkkareitin alkuosa siirretään Reininkadulta lähtevän Kaarlentien viereen. Kuulahden asuinalueelle pääsisi näin uutta pyörätietä tai pidennettyä Kaarlenkatua pitkin.

Invånarföreningen i centrala Vasa rf (ICV) tog på sitt medlemsmöte 30.11.2020 följande ställningstagande till översiktsplanen för Vasklotskogen:

Vi konstaterar med belåtenhet att några synpunkter i vårt ställningstagande från mars månad återfinns i det nya förslaget, som t.ex. ett fågeltorn i områdets nordvästra del och en skogsträdgård nära Karlavägen.

Den nya cykelvägen är lyckligtvis smalare än den ursprungligen planerade, men splittrar ändå skogen mera än den tidigare promenadstigen. Som motvikt till detta föreslår vi att  skogsområdet intill Reinsgatan återställs genom beskogning av den tidigare Månviksgatans början och en förflyttning av motorkälksruttens början intill Karlavägens avtag från Reinsgatan. Månvikens bostadsområde vore härefter tillgängligt både via den nya cykelvägen och den förlängda Karlavägen.

Vaasasa / Vasa   06.12.2020

Birgitta Lång

VKA:n puheenjohtaja / ICV:s ordförande

 

22.9.

Kevätkokouksen 22.9.2020 kannanotto

Vaasan kaupunginhallitukselle, Tekniselle lautakunnalle, Kaavoitukseen

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry ilmaisee jäsenkokouksessaan 22.9.2020 huolestumisensa kaupungin keskustan läpi kulkevasta raskaasta liikenteestä.

Tämä aiheuttaa huonoa ilmanlaatua, melua ja tärinää. Näistä koituu asukkaille terveyshaittoja ja tärinä saattaa myös aiheuttaa vaurioita kadunvarren rakennuksille. Myös suuren liikenneonnettomuuden riski vaarallisine kemikaaleineen huolettaa.

Wärtsilän muutto Vaskiluotoon ja lisääntyvä puuhakkeen kuljetus EPV:n voimalaitokseen ovat omiaan lisäämään liikennettä entisestään.

Keskustan liikennehaittojen vähentämiseksi ehdotamme

  • nopeutusrajoituksen laskemista pikaisesti Vaasanpuistikolla,
  • kiertotien suunnittelua ja toteuttamista Vaskiluodon satamasta Sundomin/Mustasaaren kautta etelään ja pohjoiseen meneville pääteille,
  • varautumista pidemmällä tähtäimellä Vaasapuistikon alle rakennettavan tunnelin tarpeellisuuteen

Vaasassa 22.09.2020
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistyksen ry:n puolesta

Pj.  Birgitta Lång

Till Vasa stadsstyrelse, Tekniska nämnden och Planläggningen

Invånarföreningen i centrala Vasa ICV rf uttrycker på sitt medlemsmöte 22.09.2020 sin oro över den tunga trafiken genom stadens centrum. Denna orsakar dålig luftkvalitet, buller och skakningar.  Dessa i sin tur medför hälsorisker för invånarna och möjliga sprickbildningar på närliggande byggnader. Risken för stora trafikolyckor med läckage av farliga kemikalier oroar också.

Wärtsiläs flytt till Vasklot och kraftbolaget EPV:s växande behov av träflis kommer att ytterligare öka trafiken.

För att minska olägenheterna av trafiken i centrum föreslår vi:

  • en brådskande sänkning av tillåten hastighet på Vasaesplanaden
  • planering och byggande av en omfartsväg från Vasklot hamn via Sundom/Korsholm till söder- och norrgående huvudvägar
  • beaktande av troligt framtida behov av en tunnel under Vasaesplanaden

Vasa 22.02.2020

För Invånarföreningen i centrala Vasa rf:s räkning

Ordf  Birgitta Lång

 

16.3. 2020

Vaasan  kaupungin kaavoitukselle

Asia: Vaskiluodon ulkoilureitit b 454

Vaskiluodon metsä on vaasalaisten, varsinkin keskustassa ja Vaskiluodossa asuvien suurin ja tärkein ulkoilualue. Siksi aluetta ei tule yhtään pienentää eikä vaarantaa kuten yhdistyksemme on aiemmissa kannanotoissaan todennut..

Vastustamme seuraaavia muutoksia:

–  Suunnitelmia leventää kävelypolkua metsän läpi Reininkadun ja Niemeläntien

kulmasta alkaen Kaarlentielle asti.

Polku on säilytettävä nykymuodossa eli noin 1,5 m leveänä.

–  Polkua ei saa muuttaa/leventää pelastusreitiksi. Tarvittaessa uusi pelastusreitti on

toteutettava Moottorikatua hyödyntäen.  Rautatien ylitysmahdollisuus löytynee

tarvittaessa pohjoissuuntaan.

 Pääsyä Kuulahden huvila-alueelle ei pidä ohjata kävelypolun loppupuolta käyttäen

vaan reitti pitää ohjata Reininkadulta pohjoiseen jalkapallokentän luo ja siitä

jalkapallokentän ohitse Kuulahdentielle.

–  “Joukkoliikenteen yhteystarve“ merkintä tulee poistaa

 

Tuemme seuraavia muutoksia:

– Reininkadulta alkava tie Kuulahdelle sopii kävely- ja pyöräliikenteen reitiksi

sitä  kaventaen

 

Esitämme seuraavia:

–  Alueelle “uudet toiminnot”  kohta 6 (Vaskiluodon metsän yleissuunnitelma, luonnos

7.2.20) sopisi   mielestämme uusien puiden istutus (metsäpuita, hedelmäpuita…..)
–  Näköalatorni/lintutorni korkealle paikallalle esim.  suunnitelman pohjoisosaan, ei

kuitenkaan arvokkaalle luontoalueelle.

Käsitelty yhdistyksen hallituksessa sähköpostitse 16.3.2020

 

Vaasassa 16.3.2020

Birgitta Lång

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys ry:n puheenjohtaja

 

Till Vasa stads planläggning

Ärende:  Vandringsleder på Vasklot b 454

Vasklotskogen är det största och viktigaste friluftsområdet för vasaborna, speciellt för invånarna i centrum och på Vasklot.  Området får därför inte förminskas eller på annat sätt hotas, vilket vår förening också i tidigare ställningstaganden påpekat.

Vi motsätter oss följande förändringar:

–  Planen att bredda vandringsleden genom skogen från Uddnäsvägen-Reinsgatans hörn

till Karlavägen bör skrinläggas.

Vandringsleden bör bibehållas i sin nuvarande form, eller 1,5 m bred.

–  Leden får inte breddas/ändras till räddningsväg. En ny räddningsväg torde vid behov

kunna utvecklas från Motorgatan med övergångsmöjlighet över järnvägen norrut.

–  Trafik till Månvikens villaområde bör inte ske via vandringsledens sista del utan

vägen bör gå från Reinsgatan norrut till fotbollsplan och därefter längs fotbollsplan

till Månvikksgatan.

–  Möjligheten för kollektivtrafik i planområdets norra del bör avlägsnas

 

Vi stöder följande förslag:

–   Vägen med början från Reinsgatan mot Månviken passer väl som vandrings/cykelled

efter att den gjorts smalare.

 

Vi föreslår följande:

–  På området “uudet toiminnot” punkt 6 (Vaskiluodon metsän yleissuunnitelma,

luonnos 7.2.20) kunde trädplantering göras (skogsträd, fruktträd…)

–   Ett utsikts/fågeltorn på högt belägen plats t ex i planområdets norra del, dock inte på

område med värdefull natur.

Behandlats av föreningens styrelse via e-mail 16.3.2020

Vasa 16.3.2020

Birgitta Lång

Ordförande för Invånarföreningen i centrala Vasa rf

 

2019

Vaasan kaupunki / kaavoitus
Outi Jalava, kaava-assistentti

Asia:

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistyksen ry:n lausunto Reininkadun asemakaavaehdotuksesta (ak 1092), käsitelty yhdistyksen hallituksessa 10.10.2019

Viitaten 28.8.2019 Vaskiluodon osayleiskaavaehdotuksesta antamaamme lausuntoon haluamme korostaa seuraavaa:

  1. Vaskiluodon metsän kokonaismäärää ei saa pienentää
  2. Asemakaavaa suunniteltaessa ei saa syntyä ristiriitaa vielä keskeneräisen osayleiskaavan kanssa.

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys ry:n puolesta

Birgitta Lång, yhdistyksen puheenjohtaja

Ärende:  

Invånarföreningen i centrala Vasa rf:s utlåtande om detalplaneförslaget för Reinsgatan (ak 1092), behandlat av föreningens styrelse 10.10.2019

Med hänvisning till vårt utlåtande om  förslaget till delgeneralplan för Vasklot vill vi understryka följande:

  1. Vasklotskogens totala areal får inte reduceras
  2. Samklang mellan detalplanen och den kommande delgeneralplanen bör garanteras

För Invånarföreningen i centrala Vasa rf

Birgitta Lång, föreningens ordförande

Vaasan kaupunki / kaavoitus

Annika Birell, yleiskaavoittaja

Asia: Vaskiluodon osayleiskaavaluonnos

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistyksen lausunto, käsitelty yhdistyksen hallituksessa 28.8.2019
kirjaston Draamasalissa 19.8.2019 järjestetyn yleisötilaisuuden jälkeen.

VASKILUODON METSÄALUETTA EI SAA PIENENTÄÄ

Vaskiluodon metsän puolustamisessa on kyse merkittävistä luontoarvoista ja myös meidän ihmisten hyvinvoinnistamme ja terveydestämme. Luontoarvoja on suojeltava, samoin Vaskiluodon vaiherikasta kulttuuri- ja rakennushistoriaa on kunnioittava asiaankuuluvilla suojelumerkinnöillä.

Myös kaupunkien ekologiassa metsän merkitys on tärkeää ymmärtää. Vaskiluodon metsän säilyminen nykytilassa on ihmisten virkistysaluetta, kaavan V-merkintää, suurempi asia. Veden kiertokulun vaikutukset pienalueen ilmasto-olosuhteisiin on aina tiedostettava ratkaisuja tehtäessä. Luonnon monimuotoisuuden katoaminen meidän omien toimiemme seurauksena on tulevien sukupolvien näkökulmasta anteeksiantamatonta toimintaa.

Vaskiluodon metsän suojelu vaatii mielestämme:

– Niemeläntien metsäpuoli jätetään rakentamatta (Korkeimman Hallinto-oikeuden päätöksen v. 2014
mukaisesti) eli kaavaluonnoksen merkintä A poistettava

– Kuulahden metsän puolelle ei pidä rakentaa lisää ja olemassa olevat rakennukset ansaitsevat
suojelumerkinnän

– Kaavan pohjoispuoleen piirretty joukkoliikenne-, pyöräilytietä ei pidä rakentaa

– Zip Adventure Parkia ei pidä laajentaa (tulossa vasta asemakaavassa?)

– Metsän pohjoispuolen kosteikko on harkittava suojeltavaksi (Vaasan ympäristöseuran ehdotuksen

mukaisesti) ja kosteikkoa uhkaavat, hiljattain kaivetut ojat entisöitävä

 

VASKILUOTOON EI PIDÄ SUUNNITELLA SUURTA ASUKASMÄÄRÄN KASVUA,
Vaasan hitaasti kasvavalle väestölle löytyy useita muita alueita.

– Tornitaloa/-taloja ei Vaskiluotoon mielestämme sovi

– Sataman, voimalaitoksen ja teollisuuden kasvutarpeille pitää jättää tarpeeksi tilaa

– Moottorikadun siirtäminen rautatien viereen mahdollistaa pienen, suhteellisen rauhallisen asuinalueen
toteuttamisen, eli kaavaluonnoksen vaihtoehto 2 on 1- vaihtoehtoa parempi.

– Leirintäalue on jätettävä rauhaan, eli kaavaluonnoksen AK merkintä poistettava.

VASKILUODON LIIKENNE

Vaskiluodon liikenteen ollessa haastava ja todennäköisesti kasvava voimalaitoksen siirtyessä lähivuosina biopolttoaineisiin on pyrittävä saamaan mahdollisimman paljon liikennettä ohjatuksi jo pitkään tarpeellisena olleelle satamatielle Sundomin/Sulvan kautta. Lisäksi on pikaisesti saatava keskikaupungin raskas liikenne pois Vaasanpuistikolta, joko tunneliin puistikon alle tai satamatielle.

 

YMPÄRISTÖHAITOISTA

On pidettävä huolta siitä, että kasvavan sataman, teollisuuden ja liikenteen päästöt, myös pöly- ja meluhaitat, eivät tulevaisuudessa pääse kasvamaan, vaan vähenevät. Tästä on oltava luotettavat arviot jo kaavoitusvaiheessa, eikä vain suunniteltavasta alueesta, vaan laajemminkin. Voimalaitos EPV siirtynee lähivuosina hiilenpoltosta biopolttoaineisiin, maanteitse kuljetettavaan tai mahdollisesti laivalla tuotavaan puuhakkeeseen. Tästä ovat kokonaisvaikutusten selvitykset puutteellisia. Vaasan kaupungilla on kunnianhimoiset tavoitteet ja niistä on pidettävä kiinni.

 

MYÖNTEISTÄ kaavaluonnoksessa on esim. virkistyspolku melkein koko saaren ympärille sekä eri palvelupisteiden mahdollistaminen lisääntyvälle työntekijä- ja asukasmäärälle. Kiitettävää on myös yleisötilaisuuksien järjestäminen ja juontaminen.

Vaasassa 28.8.2019

 

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistyksen puolesta

Birgitta Lång, puheenjohtaja

Liiite 1

Pyydämme saada viitata vielä 3.12.2018 Vaskiluodon osayleiskaava OAS vaiheessa antamaamme mielipiteeseen

 

Ärende: Förslag till delgeneralplan för Vasklot

Utlåtande från Invånarföreningen i centrala Vasa,

behandlat av föreningens styrelse 28.8.2019

efter mötet för allmänheten i stadsbibliotekets Dramasal 19.8.2019

 

SKOGEN PÅ VASKLOT FÅR INTE FÖRMINSKAS

Försvaret av Vasklotskogen berör både viktiga naturvärden och människors välbefinnande och hälsa. Förutom skydd av naturvärden bör också Vasklots rika kultur- och byggnadshistoria hedras med tillbörliga skyddsbestämmelser.

Skogens roll också i stadsekologin är stor. Vasklotskogens bevarande är av större betydelse än det med V märkta rekreationsområdet. Också vattencirkulationens effekter på mikroklimatet bör ihågkommas innan ingrepp i naturen görs. Verksamhet som reducerar naturens mångfald är oförlåtlig ur kommande generationers perspektiv.

 

Vasklotskogens bevarande kräver enligt vår mening att:

– Uddnäsvägens skogssida lämnas obebyggd (i enlighet med Högsta förvaltningsdomstolens beslut 2014).
Således bör planförslagets A tecken strykas.

– Månvikens skogssida inte bebyggs ytterligare. Befintliga byggnader förtjänar att skyddas.

– vägen för kollektivtrafik/cykleltrafik i planförslagets norra del avskrivs

– Zip Adventure Park inte utvidgas (hör till senare detaljplan?)

– den våtmark som finns i skogens norra del skyddas (i enlighet med Vasa miljöförenings förslag) och
området återställs i sitt tidigare skick innan nyligen utförd dikning

 

INGEN STOR ÖKNING AV VASKLOTS INVÅNARANTAL BÖR PLANERAS,
för Vasas långsamt växande befolkning finns många lämpligare områden.

– Tornhus passer inte enligt vår mening på Vasklot

– Plats måste finnas för utvidgning av hamnens, kraftbolagets och industrins behov

– Förflyttning av Motorgatan intill järnvägen möjliggör ett lugnare bostadsområde,således är planförslag 2
att föredra framom förslag 1

– Campingområdet bör kvarhållas på nuvarande plats, d.v.s. AK tecknet bör strykas

 

TRAFIKPROBLEM

Områdets trafikik är utmanande och hotar att förvärras när kraftbolaget EPV troligen inom några år övergår till biobränsle. En sedan länge nödvändig hamnväg genom Sundom/Solf är brådskande för att avlasta möjligast stor del av trafiken. Därtill bör den tunga trafiken snarast fås bort från Vasaesplanaden, antingen till en tunnel under esplanaden eller till ovan nämnda hamnväg.

 

MILJÖOLÄGENHETER

Utsläppen, liksom damm och buller, från växande hamn, trafik och industri får inte öka i framtiden, utan de bör minska. Redan i planläggningskedet bör möjligast nogranna beräkningar göras över utsläppen både lokalt och utanför planområdet. Kraftbolaget EPV beräknas inom några år övergå från förbränning av kol till biobränsle, till antingen land- eller sjövägen transporterat träflis. En helhetsbedömning av denna övergångs effekter saknas. Vasa stads planer är ambitiösa och de förtjänar attt följas.

 

POSITIVT i planförslaget är t ex rekreationsstigen runt nästan hela ön., liksom möjliggörande av olika serviceformer för öns växande antal anställda och invånare. Informationsmötena för allmänheten har också varit lovvärda, liksom ledningen av dessa.

 

Vasa 28.8.2019

För Invånarföreningen i centrala Vasa:s räkning Birgitta Lång, ordf

Bilaga 1

Vi hänvisar också till den åsikt föreningen inlämnade 3.12.2018 i delgeneralplanens tidiga skede

 

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n mielipide Asia: Vaskiluodon osayleiskaava OAS Vaasan kaupunki / kaavoitus Annika Birell, yleiskaavoittaja

Yhdistys käsitteli asiaa syyskokouksessa 20.11. ja hallituksen kokouksessa 3.12.2018.

Mielipide

  1. Kiitos verkkokyselyistä yksityishenkilöille ja yrityksille.
  2. Kiitos infon järjestämisestä jo tässä OAS-vaiheessa 14.11. Draamasalissa.
  3. Kiitos lupauksesa julkaista selvityksiä (luontoselvitys tuli jo).
  4. Yhdistyksemme pitää tärkeänä sataman kehittämistä, logistiikkayhteyksiä Vaasan kautta länteen,
    lännestä muualle Suomeen ja eteenpäin. Myönteisessä valossa tarkastellaan Wärtsilän suurhanketta ja
    teollista toimintaa teollisuudelle yleiskaavaan hyväksytyillä alueilla.
  5. Asukasnäkökulmasta tavoitteena on Vaskiluodon metsän säilyttäminen kokonaisuudessaan
    virkistysalueena, kaavamerkinnällä V, varsinkin kun lähimmät virkistysalueet ovat ylikuormitettuja.Perusteluna Vaskiluodon metsän virkistyskäytölle on kantakaupungin asukkaiden lähivirkistysalueen tarve. Se korostuu, kun Vaasan keskustaa tiivistetään, korkeaa rakentamista lisätään ja liikenne kasvaa.
    Koulut, yhdistykset ja harrastustoiminta hyödyntävät Vaskiluodon metsää. Vaasan edustan metsällä on myös ilmaa puhdistava vaikutus. Luontoarvoista on pidettävä kiinni.
  6. Vuoden 2016 Luontoselvityksessä ovat alueelta mainittuna mm. karvakirveli, syylälinnunherne ja tikankontti. Viimeksi mainitun kasvin kukkiva yksilö on yleensä vähintään 16 vuoden ikäinen. Siksi kasvia on hankala todentaa. (Lähde: Kasvit osa 4, WEILIN+GÖÖS, 2009, s. 120). Syylälinnunherne ja karvakirveli ovat olleet vuosittain havaittavissa metsän siimeksessä ja karvakirveli Niemeläntien varrella Segeliä
    vastapäätä. Vaskiluodon karvakirveli on Suomen ainut luonnonvarainen karvakirvelin esiintymä. Suomenluonnontieteellisessä museossa (LUOMUS, Helsinki) ollaan huolissaan sen kohtalosta (Dosentti Henry Väre, yli- intendentti). Luontoselvitys vaatii tarkennuksia ja suunnitelmia erityisesti ns. direktiivilajeista. Päätöksenteon on perustuttava etukäteisvalmisteluun ja noudattaa luonnonsuojelulakeja.
  7. Asuntorakentamista Vaskiluotoon mahtuu, mutta vain vähäisessä määrin. Haasteita ovat öljysataman ja kemianteollisuuden turvallisuusmääräykset ja erityisesti liikennejärjestelyt Vaskiluodossa ja sieltä kantakaupungin suuntaan, sekä yhteys lentokentälle, logistiikkakeskukseen Sundomin kautta. Kuten olemme aiemmin todenneet tornitalo ei Vaskiluotoon sovi. Fennon alue on tiensä päässä.
    Uudisrakentainen voi esimerkiksi matalana puurakentamisena tulla kysymykseen, kunhan alueen juridiset kysymykset on ratkottu. Myös Wasalandian alue muuttaa muotoa. Voidaan suositella palvelu-, kulttuuri- ja asuntorakentamista.
  8. Vaasan satamatieasia on ratkaistava. Kestämätön on tilanne, jossa Vaasan läpi ajaa rekkaralli (jopa vaarallisten aineiden kuljetus) ja yksityisautoilu kasvaa. Joukkoliikenne on nostettava suunnittelun kärkihankkeeksi!  Mahdollisesti toteutuva Tori Parkin laajennus Vaasanpuistikon alle, ilmeisesti avolouhoksena, on huomioitava kokonaiskuvassa. Tässä yhteydessä on otettava uudelleen keskusteluun tunnelihanke ydinkeskustan alitse, koska liikenne kaupungin läpi on vilkasta ja vaarallista.Kantakaupungin kasvava autokanta, läpikulkuliikenne, Vaskiluodon suunnitelmat, Myrgrundin rakentaminen ja sundomilaisten työssäkäynti Vaasassa muodostuvat ison haasteen, kun Vaasan kauppatorin laidalla on liikennettä rajoittava avolouhosmonttu. Tämä on huomioitava.
  9. Yhdistyksemme toistaa aikaisemman kantansa nykyisestä leirintäalueesta. Paikka on paras mahdollinen. Sen kehittämiseen pitää laittaa voimavaroja nykyistä enemmän. Spekulaatiot leirintäalueen siirrosta ovat olleet haitallisia alueen laadun nostamiselle. Vaasan yleiskaavan 2030 lainvoiman saaneessa kartassa on vedetty ruksit tekosaarisuunnitelman yli. Muita soveliaita alueita leirintäalueelle ei ole helppo löytää. On  mielestämme jatkossakin kehitettävä nykyistä leirintäaluetta.
  10. Wärtsilän suurhankkeessa on korostettava, että ko. alueelta purettavista rakennuksista pakon edessä pois muuttavien asukkaiden oikeudet on huomioitava. Yhteistyössä on etsittävä suotuisat ratkaisut asumiseen joko Vaskiluodossa, jos asukas niin haluaa, tai vaihtoehtoisesti muualla.

 

 

Till Vasa Stad / Planläggningen

Ärende: Detaljplaneförslag för Travdalen, ak 1079

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys ry  / Invånarföreningen i centrala Vasa rf behandlade på sitt styrelsemöte 1. 8. 2019 Detaljplaneförslaget för Travdalen, ak 1079 och önskar framföra följande anmärkningar / åsikter:

Positiva aspekter:

–  Strävan till en mångsidig stadsdel för blandade grupper  invånare

–  Strävan till klimathänsyn, med omnämnande av solpaneler

–  Gemensamma utrymmen i alla kvarter

–  Fantasifulla gatunamn

Negativa / ifrågasatta aspekter:

–  Stor bostadstäthet (för tät för de lokala vanorna och behoven?)

–  Enstaka höghus borde strykas, t.ex det på 13 våningar i kvarter 55

–  Kvarter 69 borde strykas och göras till grönområde som del av Krutkällarparken

–  Trafiklederna förefaller otillräckliga, isynnerhet till den lokala skolan vid Travgatan.

Vasa 1.8.2019

Birgitta Lång

Ordf. för Invånarföreningen i centrala Vasa rf

Vaasan kaupungin Kaavoitukselle

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n

MIELIPIDE

aiheesta AK 1091 (Wärtsilä / Vaskiluoto)  

Mielestämme ehdotuksessa on myönteistä :

  • Frilundintien rauhoittaminen pahimmasta liikenteestä, 30 km:n rajoitus on sopiva
  • Frilundintien viheralue
  • Toimistorakennusten porrastettu korkeus

Puutteellista ehdotuksessa:

  • Osayleiskaava ja sen selvitykset ovat kesken. Asemakaavan tulisi perustua osayleiskaavaan.
  • Osayleiskaavan, etenkin liikennesuunnitelmien puuttuminen sekä muiden välttämättömien selvitysten puuttuminen
  • Suunniteltu parkkitalo on siirrettävä paremmin sopivalle paikalle tai maan alle.
  • Maaperäselvitykset tehtävä huolella
  • Havainnekuvat ovat keskenään ristiriidassa

Käsitelty Vaasan kantakaupungin asukasyhdistyksen hallituksessa  29.1.2019

Vaasassa 1.2.2019

Birgitta Lång

VKA:n puheenjohtaja

 

 

Till Vasa Planläggning

Invånarföreningen i centrala Vasa (ICV) rf:s

 

ÅSIKT

Om AK 1091  (Wärtsilä/Vasklot)

Positivt i förslaget är:

  • Fredande av Frilundsvägen från den värsta trafiken, 30 km:s fartbegränsning bra
  • Planerat grönområde vid Frilundsvägen
  • Höjdgradering av kontorsbyggnaderna

Negativt i förslaget:

  • Delgeneralplanen och dess utredningar är inte slutförda. Detaljplanen bör grundas på delgeneralplanen.
  • Avsaknad av delgeneralplan och till den hörande nödvändiga utredningar, isynnerhet av trafikfrågor
  • Planerat parkeringshus bör flyttas till bättre lämpad plats eller under jorden
  • Utredningar av markförhållanden bör göras grundligt
  • Översiktsbildernä är sinsemellan motstridiga

Behandlat på Invånarförenigen i centrala Vasa rf:s styrelsemöte 29.1.2019

Vasa 1.2.2019

Birgitta Lång,

ICV:s ordförande

 

 

Vaasan kaupungin Kaavoitukselle

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n

MIELIPIDE

aiheesta Pingviinien pukuhuone- ja saunarakennus

20 vuotta sitten valmistunut pukuhuone- ja saunarakennus on vielä hyvin käyttökunnossa.

Mikäli uutta rakentamista olisi tulossa, tulee hankkeen arkkitehtuurin olla ehjä kokonaisuus. Hirsirakennus sopii huonosti ympäristöön.

Koska kyseesssä on arvokas puistoalue ei rakennusaloja tule kasvattaa. Myös alueeella oleva funkisrakennus tulee ottaa  suunnittelussa huomioon.

Käsitelty Vaasan kantakaupungin asukasyhdistyksen hallituksessa  29.1.2019

Vaasassa 1.2.2019

Birgitta Lång

VKA:n puheenjohtaja

 

Till Vasa Planläggning

Invånarföreningen i centrala Vasa  (ICV) rf:s

ÅSIKT

om  Pingvinernas omklädningsrum och bastubyggnad

Den för 20 år sedan renoverade omklädnings- och bastubyggnaden är ännu helt  funktionsduglig.

Ifall en ny byggnad förverkligas bör dess arkitektur vara en obruten helhet. En stockbyggnad passar inte in i omgivningen.

Eftersom området utgör en värdefull park bör byggnadsstorleken inte utökas. Därtill bör planeringen beakta den närliggande funkisbyggnaden.

Behandlat på Invånarföreningen i centrala Vasa rf:s styrelsemöte 29.1.2019

Vaasa 1.2.2019

Birgitta Lång

ICV:s ordförande

 

2018

Puuttuvat – eli ei julkaistu

2017

Puuttuvat – eli ei julkaistu

30.3.2017

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n mielipide

(yhdistyksen hallituksen kokous 16.3.2017, § 7, liite 4)

Asia:

Rewell Centerin tilojen laajennus ja suojellun julkisivun muutos, Ylätori, Vaasa

Museovirasto

Kulttuuriympäristöpalvelut
Osastonjohtaja Mikko Härö

Länsi-Suomen kulttuuriympäristöpalvelut
Yli-intendentti Helena Taskinen

ELY-keskus

Rakennusperinnön hoito
Ylitarkastaja Juhani Hallasmaa

Alueidenkäytön ryhmän päällikkö Matti Rantala

Vaasan kaupunki/ kaavoitus

Kehityshankkeet ja erillisprojektit
Projektipäällikkö Marketta Kujala

Keskustan osayleiskaava

Asia koskee kaupunginvaltuuston 17.6.2002 koskevaa kaavaa (Asemakaavan muutos 1. kaupunginosa, kortteli 4, katu- puisto- ja torialue sekä 3. kaupunginosa, katu ja puistoalue) ja sen määräyksiä ns. Rewell Centerin ylätorin puoleisen julkisivun muuttamisen osalta.

1.TAUSTAA

Asemakaavan muutoksessa on merkinnällä s-10 päätetty, että kyseessä on rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokas korttelialue ja määrätään, että ”Korjaus- ja muutostöillä ei saa turmella rakennuksen, rakenteiden, JULKISIVUJEN, TAI ALKUPERÄISTEN DETALJIEN rakennustaiteellisia ja rakennusteknisiä arvoja. Lisärakentamisen yhteydessä on erityistä huomiota kiinnitettävä siihen, että rakentaminen sopii kokonaisuuteen. Korjaustöiden yhteydessä on mahdollisuuksien mukaan pyrittävä palauttamaan kohteen alkuperäinen luonne. Muutossuunnitelmista on pyydettävä museoviraston lausunto.”

Kyseessä olevan vuoden 2002 kaavan yhteydessä oli museovirasto antanut pyydetyn lausuntonsa DNRO 382/303/2002. Siinä museovirasto on mm. todennut, että Viljo Revellin suunnittelema 1963 valmistunut ”Vaasan sydämeksi” (Arkkitehti/Arkitekten, 1964) kutsuttu keskuskortteli on Suomen kaupunkirakentamisen kenties näyttävin ja johdonmukaisimmin toteutettu yksittäinen esimerkki.

Museovirasto piti silloin esitettyjä ja lopulta valtuuston hyväksymiä suojelumääräyksiä oikean suuntaisina, mutta esitti kaavamääräystä vielä kehitettäväksi, mitä kaupunki ei kuitenkaan tehnyt. Lisäksi museovirasto katsoi, ettei asemakaavan muutosehdotus riittävästi kunnioita lääninarkkitehti C.A. Setterbergin laatimaa, vuonna 1855 hyväksyttyä asemakaavaa.

Vaasan rakennus- ja ympäristölautakunta on kuitenkin 22.9.2016 myöntänyt rakennusluvan hakijalle (Rakennuslupa 2016-582/Kiinteistö Oy Ylätori), jossa annetaan lupa rakennusoikeuden ylitykselle 63m2:llä. Lisäksi todetaan, että ylityksen suuruus on 1,4 % kokonaisrakennusoikeudesta 4570 m2, joka päätöksessä katsotaan vähäiseksi poikkeamaksi. Päätöksessä todetaan, että naapurien kuuleminen on ilmeisen tarpeetonta naapurin edun kannalta hankkeen vähäisyys huomioon ottaen (MRL 133 § 1 mom.)

Em. luvassa ei kumma kyllä mainita lainkaan hankkeen kaavamääräyksen vastaisuutta julkisivun muutoksen osalta. Rakennuslupaa ei voi myöntää tällä menettelyllä. Samalla on lisäksi jätetty naapureiden kuuleminen hoitamatta, vaikka kyseessä on laajennuksen lisäksi myös poikkeaminen merkittävästä julkisivun suojelupäätöksestä. Kyseessä olevan julkisivun muutoksesta ei voi jättää kuulemista, koska muutoksilla saattaisi olla vaikutusta naapureiden etuun tai mahdollisuuksiin käyttää kiinteistöjään.

Kyseessä on Vaasan toriympäristön varmastikin kaupunkikuvallisesti näkyvin ja koko korttelin levyinen rakennus ja julkisivu.

Etelä-Pohjanmaan ELY- keskus on tehtäviensä mukaan ja huomioon ottaen kohteen merkitys ja kaavamääräyksen sisältö selvittänyt asiaa ja pyytänyt lausunnon museovirastolta, jonka kaupunki ilmeisesti on jättänyt pyytämättä.

Museovirasto on sitten 17.10.2016 (MV/148/ 05.03.00/2016) antamassaan lausunnossa todennut mm. Rewell Centerin kuuluvan Viljo Revellin tuotannon merkittävimpien kokonaisvaltaisten keskustahankkeiden kuten Eteläranta 10 ja Toronton kaupungintalo joukkoon, ja että ”Rewell Centeriin kohdistuvia muutossuunnitelmia arvioitaessa tulee ottaa huomioon kohteen merkitys kansainvälisesti tunnetuimpiin kuuluvan 1950- ja 1960-lukujen suomalaisarkkitehdin tuotannossa ja sen rakennustaiteellinen, kulttuurihistoriallinen ja paikallinen arvo, sekä arkkitehtuurihistorian kannalta valtakunnallisesti huomattava merkitys”.

Museoviraston mukaan suunnitelmaa siis ei tulisi toteuttaa. Se muuttaisi julkisivun keskeistä suunnitteluperiaatetta. Katutasokerroksen sisennys tulisi säilyttää sisennettynä. Arkadikäytävällä on olennainen merkitys myös kaupunkiympäristön kannalta.

ELY- keskus on valittanut Vaasan rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksestä Vaasan hallinto- oikeuteen 19.10.2016 (Dnro EPOELY/3824/2016).

  1. VAASAN KANTAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS ry:n MIELIPIDE

Edellä oleva kohde on yhdistyksemme toiminta- alueella, joten päätimme kommentoida asiaa.

Rakennuslupapäätöksestä on valitettu, emme ota juridiseen puoleen ja lupaan muuta kantaa muutoin kuin että menettely vaikuttaa maallikostakin erikoiselta.

Yhdymme kaikkeen siihen mitä Viljo Revellin arvokkaan arkkitehtuurin suojelun tarpeesta ja suojelumääräysten huomioon ottamisesta edellä mainitut asiasta virankin puolesta huolestuneet viranomaiset ovat todenneet. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten säilymistä on lakisääteisestikin tuettava ja toteutettava.

Asukasyhdistyksenä arvioimme ympäristömme arvojen lisäksi alueemme muutoksia asukasnäkökulmasta muutoinkin. Olemme keskustelleet kokouksessamme arkadikäytävän rakentamisesta umpeen eli myös julkisivun muutoksesta.

Näkemyksemme mukaan arkadi on varsin merkittävä historiallinen osa yhteistä kaupunkilaisten tilaamme. Yhteisyyttä Vaasan kaupunki sanoo edistävänsä (mm. torialueen kehittämishanke yhteisenä tilana).

Emme kannata muutoksia Rewell Centerin julkisivuun. Rakennusluvan mukaan vähäinen hanke on rakennusoikeudeltaan vähäinen. Mutta muutoksella olisi suuri negatiivinen kulttuurihistoriallinen merkitys ja myös hyvin merkittävä vaikutus ylätorin viihtyvyyden kannalta. Nämä haitat ovat yhdistyksemme mielestä aivan toista luokkaa ja koskevat kaupungin asukkaiden lisäksi koko torin kaupunkikuvaa – ja myös Vaasan imagoa kulttuurikaupunkina. Väitetyllä ”vähäisellä” yksittäisellä julkisivun muutoksella pilattaisiin turhaan suuri kokonaisuus yksittäisen yrityksen lisäneliöiden takia valtavassa Rewell Centerissä.

Arkadi on hyvin suosittu kaupunkilaisten keskuudessa, koska se on ainoa suoja, joka torilla on, ellei halua siirtyä kaupallisiin häliseviin tiloihin. Arkadin suojassa on myös ollut mukava katsella ylätorin näyteikkunoita. Nythän osa ikkunoista on peitetty ja tilat näyttävät tyhjiltä, syistä ei yhdistyksellämme ole tietoa.

Joku on moittinut sitä, että arkadin alla tupakoidaan. Tupakointi on Suomessa koko ajan vähentynyt eli tupakoitsijoiden todennäköisyys on pienentynyt. Jos ongelmaa joku näkee, miksi ei torin reunalle ole rakennettu erillisiä vapaaehtoisia tupakointikatoksia, ei paljon maksa. Ylätorilla on myös luvallinen kahvilayritys, jonka toimintaa ei pidä haitata, kun muillakin kahvila- alueilla joilla on pöytiä saa tupakoida.

On mielenkiintoista, että Porin nyt 40- vuotiaan kävelykadun ”isä” esitti esimerkiksi televisiohaastattelussa, että siellä kävelykatua voitaisiin elvyttää lipoilla tai katoksilla, jotka suojaisivat kadulla kulkijoita ja näyteikkunoiden katselijoita. Vaasassa meillä on se suoja nyt ylätorilla, sinne ei tarvitse markiisejakaan.

Tämän käytännön asian on Viljo Revell ymmärtänyt aikoinaan.

Visuaalisesti arkadi keventää sopivasti ja hyvin mietitysti rakennuksen kokonaisvaikutelmaa.

Yhteenvetona toivomme, että Revellin alkuperäinen arkkitehtuuri ylätorilla säilyy ja saamme edelleen suojaa tutusta arkadista. Muutoksia on tehty osittain jo liikaakin.

Vaasassa 30.3. 2017

Aimo Nyberg

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n pj.

Riitta Kankaanpää-Waltermann
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n hallituksen jäsen

30.3.2017

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n mielipide

(yhdistyksen hallituksen kokous 16.3.2017, § 7, liite 3)

Asia: ak0967: Kalaranta / Kalastuksen talo- hanke

Vaasan kaupunki/ kaavoitus

Kaavoitusarkkitehti Kati Vuohijoki

Yhdistys on käsitellyt asiaa useassa kokouksessaan. Pyydämme saada jättää Vaasan kaupungin kaavoitukselle yhteenvetona seuraavaa:

Vaasan Kalaranta on osa Vaasan kulttuurihistoriallisesti arvokasta ranta- aluetta ja kantakaupungin asukkaillekin hyvin merkittävä virkistys- ja puistoalue, jonka kohtalo ja mahdolliset muutokset luonnollisesti kiinnostavat suuresti. Kuten kaupungin edustajatkin ovat esittäneet, se on ilman muuta tärkeimpiä kaupungin yhteisistä olohuoneista. Sellaisena haluamme sitä myös kehitettävän, vapaasti ilman maksuja käytettävänä virkistys- ja puistona aikuisille ja lapsille. Sen käyttö monine toimintoineen on vilkasta ja monimuotoista kesät talvet. Alueen merkitykseen nähden on kaupunkilaisten osallistaminen talohankkeeseen ja siihen miten ranta- aluetta kehitetään ollut hämmästyttävän niukkaa.

Tähän on ilmeisesti vaikuttanut se, että tarkempi suunnittelu on tehty jo tontinluovutuskilpailun yhteydessä, vaikka kaava ei vielä ole niin pitkällä, että vaihtoehtoja olisi voitu tarkastella. Kilpailuun osallistuvat ovat palkanneet omat suunnittelijansa, ja kaupunginhallitus on valinnut yhden ehdokkaan parhaaksi, ilman että vaihtoehtoisia rakentamisideoita olisi esitetty kaupunkilaisille, ja sen lisäksi kokouksessaan päättänyt tuplata rakennusoikeuden ennen kuin kaavavaihtoehtoja tai rakennusta koskevia vaihtoehtoja on esitelty yleisölle. Toivommekin enemmän avoimuutta kaupungin kehittämisessä.

Yhdistyksen mielestä tämä suljettu menettely on johtanut siihen, että esitetty suunniteltu rakennus on aivan liian suuri, vie puistosta tarpeettoman paljon pinta- alaa, liian lähelle rantaa sijoitettuna sulkee rannan käytön kaupunkilaisilta, ja liian korkeana rakennuksena pimentää takanaan olevan alueenkin. Kalaravintolaa asukkaat Vaasassa tuskin vastustavat, mutta kaupallinen terassi aivan rannassa estää vapaan liikkumisen aurinkoisella puolella, länsiaurinkohan osuu nykyisessä tilanteessa mukavasti rantaan myös iltaisin.

Suunnitelman perustana on kerrottu olevan idea katon päällä olevasta sillasta. Vaasalaisittain outo, koska siltojahan meillä on aivan vieressä käveltäväksi runsaasti, ja kaupunki teki Vaasa 400- juhlavuonna myös päätöksen rakentaa kävelysilta korkeakoulujen välille kaupunginrannasta Palosaarelle.

Kohtuullista ei ole, että nimenomaan korkean siltaidean vuoksi peittyy Rantakadulta ja sen varrella olevasta asuinkerrostalosta osittain näkymä kaupunginselän vesipeiliin. Kalarannan hankkeen esittelytilaisuudessa

23.1. 2017 näytettiin kuva jonka mukaan kolmasosa näkymästä peittyisi ehdotetun rakennuksen takia. Lisäksi Vaasan Satamatien YVA on tehty. Jatkosta ei ole tietoa, mutta yhtenä, ns. Kaupunginselkä- vaihtoehtona on selostuksessa myös penger lahden yli Myrgrundintieltä/ sillan juuresta selän yli. Sen esittelyssä 24.1.2017 kerrottiin että penger ei onnistu liiallisen mudan takia vaan yhteys tulisi rakentaa siltana. Sekin veisi osansa näkymästä jos tulee valituksi.

Pitkulainen rakennus häiritsisi alueella jo olevia eläviä toimintoja kuten vaikka lasten jo hyvin monen sukupolven harjoittamaa mäenlaskua rannassa, puiston muuta käyttöä sitä pimentävänä, veneiden lastausta ja vesillepanoa, kevyttä liikennettä ja sen turvallisuutta, jne. Osa alueen nykyisestä viheralueesta häviäisi. Esimerkkejä tuli Kalarannan hankkeen yleisötilaisuudessa varsin runsaasti. Myös ehdotetun rakennuksen turvallisuutta epäiltiin.

Arkkitehtuuriltaan ns. Wow- arkkitehtuuria tavoitteleva rakennus ei sovi valtakunnallisesti arvokkaaseen ympäristöön esitetyssä muodossa.

Vaikka kalaravintola onkin Vaasaan tervetullut, asukkaille tärkein seikka on Vaasan rantamiljöö ja sen kaikille avoimet toiminnot joita hanke ei saa haitata. Elävöittäminen ei ole sama kuin alueiden yksityistäminen ja maksullisuus.

Kaavassa tulisikin tutkia vielä muita vaihtoehtoja. Rakennus saisi olla korkeintaan 200 m2 kuten alun perin on ajateltu, sen voisi siirtää rinteeseen päin matalampana josta näköalakin olisi parempi, ja vähintäänkin sopeuttaa arkkitehtonisesti ympäristöönsä ja hallitsevaan ”entiseen Maanmittauskonttoriin”. Myös voisi tietysti nykyisen rakennuksenkin korjata tarvittavilta osin tai rakentaa hahmoltaan ja kooltaan vastaavan matalan rakennuksen samalle historialliselle paikalle jne.

Vaihtoehdoista vielä lopuksi; sopivia paikkoja kalaravintolalle varmaan löytyisi muitakin, esimerkiksi Hietasaaren arvokas funkisrakennus on käytännössä tyhjänä. Siellä on ollut kahvilatoimintaa aiemmin.

Toivomme että asukkaiden kannanotot otetaan vakavasti, ja hanketta kehitetään niin että sekä asemakaavaa ja itse rakennushanketta viedään eteenpäin alueen arvo ja suuri merkitys ymmärtäen.

Kaikki vaasalaiset ovat ansainneet tasapainoisen lopputuloksen, jossa historiallinen rekennettu ympäristö ja uudisrakentaminen kohtaavat harmonisesti.

Vaasassa 30.3. 2017

Aimo Nyberg
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n pj.

Riitta Kankaanpää-Waltermann
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n hallituksen jäsen

13.2.2017

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n mielipide, 13.2.2017
Kirkkopuistikko 4 (ak1078)

Vaasan kaupunki/ kaavoitus
PL 2
65101 Vaasa

Anne Majaneva
kaavoitusarkkitehti

Asemakaavan muutos: Kirkkopuistikko 4 (ak1078)
kuulutusaika 2. – 15.2.2017

VKA ry:n mielipide

Aloite tehdä kaavamuutos nyt on tehty kiinteistön omistajan toimesta. Tällainen ”postimerkkikaavoitus” yhden korttelin osassa on toki laillista, mutta mielestämme kyseenalaista. Erityisesti siksi, että Vaasan keskustan osayleiskaava prosessi on loppusuoralla.

Kohde sijaitsee kaupunkikuvallisesti erittäin olennaisella paikalla, ja se on kulttuurihistoriallisesti sidoksissa joka suuntaan ympärillään oleviin rakennuksiin ja maisemaan.

Mielipiteenämme toteamme, että asemakaavan muutoksen tavoite lisätä rakennusoikeutta asuin- ja liikerakentamiseen osoitetulla, yksityisessä omistuksessa olevalla tontilla, tulee toteuttaa erittäin maltillisella tasolla. Kyse voi olla lähinnä nykyisten tyhjillään olevien konttoritilojen, ja Museokadun varressa asuinrakennuksen, talousrakennuksen ja väestösuojan kunnostuksesta, myös mahdollisesti uudenlaisten toimintojen käyttöön. Uudisrakentamiseen, ts. sen vaatimiin tehokkuuslukujen kasvattamiseen ei mielestämme ole syytä ryhtyä.

Yhdistyksen hallituksen työryhmän puolesta

Aimo Nyberg, puheenjohtaja

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry – Invånarföreningen i centrala Vasa ICV rf
Aimo Nyberg

2016

10.10.2016

Vaasan kaupunginhallitukselle

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry – Invånarföreningen i centrala Vasa rf

Kannanotto, koskien Rosteninkatu 1 ak1076

Yhdistyksemme yhtyy aiemmissa vaiheissa hankkeesta esitettyyn kritiikkiin (maakuntamuseo), että kohde on massiivisuudessaan ylimitoitettu. Museo toivoi tiukempaa kaavaohjausta uudisrakentamisen liittämisessä ympäristöönsä. Tätä näkökantaa yhdistyksemme puoltaa.

Nyt kun hanke vaan ns. kasvaa, jopa ”kadun puolelle” ja yläilmoihin (Rosteninkadun ylittävä katos), haluamme muistuttaa kaupunkia ja päättäjiä, että mikä tahansa (aina vaan kasvavat vaatimukset) ei voi tulla kyseeseen, vaan vain perustellut, kokonaisuuden kannalta parhaat ja laadukkaat muutokset nykytilaan ansaitsevat toteutua. Keskeisen alueen muutokset aivan rautatieaseman ja postintoimintojen ”takapihalla” ovat ns. lopullisia, siksi on aivan välttämätöntä nähdä asiat laaja-alaisesti.

Uudisrakennuksen korkeudesta ja volyymista

Rosteninkadun uudisrakennuksen kaavoitusratkaisut ovat tontinkokoansa isompi asia.

Parkkialueille ns. postimerkkikaavoituksella tehtävät asemakaavamuutokset ovat valitettavan usein vain yhden osapuolen, eli hanketta ajavan tahon kannalta, parhaimman tuloksen antavia. Muut joutuvat sopeutumaan, – jopa uusiin vaikeuksiin.
Tähän hankkeeseen on kuulunut jo vuosien ajan mm. yksityisen pysäköinnin tuomat järjestelyt postin ja rautatieaseman välittömässä läheisyydessä. Eikä kokonaan ongelmitta.
Nyt ollaan maksimoimassa yksipuolisesti taloudellinen tehokkuus, kaupungin tiivistämisen nimissä, ja alueella asuvien ikärakenteeseen (vanhuuteen) ja vähäiseen autokantaan vedoten, kurkottamalla olemattoman pieneltä kolmionmuotoiselta parkkialuetontilta kohti korkeuksia. Voittoa tulee ilmeisesti sitä enemmän, mitä enemmän kerroksia saadaan tehdä. Ja pitäähän sitä saada tehdä, koska radan toiselle puolelle on luvattu kilpailijoille vielä enemmän kerroksia.
Kaavoituksen, kaupunkisuunnittelun tehtävänä on saada kokonaisuus sujumaan. Radanvarrella kaupungin keskustassa haasteet ovat erityisesti suuria siinä, miten yhdistää vaikeasti ylitettävän ratapihan molemmilla puolilla olevat alueet. Tarvitaan jossain vaiheessa ehkä uusia alikulkuja, siltoja yli radan, tasoristeyksiä…
Kun Vaasassa saatiin maasillalle pari, toinen radan ylitys keskustaan, liikenteen sujuvuutta saatiin parannettua oleellisesti. Hietasaarenkatu – Konepajakatu toimii hyvin. Alueella on vielä väljyyttä, näkyvyyttä, mahdollisuuksia jopa parantaa esim. kevyenliikenteen olosuhteita.
Kun molemmille puolille rataa mahdollisesti rakennetaan tiivistä ja entisen linja-autoaseman kortteliin jopa ylikorkeaa, niin liikenteelliset haasteet kasvavat merkittävästi.

Puuttumatta tähän sen enempää, nyt tässä Rosteninkadun hankkeen viimeisessä vaiheessa on häviämässä loppukin väljyys, joita rautatieaseman alue ja postintoiminnot ovat perinteisesti ympärilleen vaatineet.

Kaavamuutoksella tarkistetaan kaava-alueen täydennysrakentamismahdollisuuksia. Alue sijaitsee keskeisellä paikalla, siksi uudisrakentamisen kaupunkikuvalliset tavoitteiden on oltava laadukkaita, ja aikaa hyvin kestäviä. Näkemystä tarvitaan nyt vuosikymmeniksi eteenpäin.

Rosteninkadun ylittävä katos

Airaksinen Capital Oy toivoi hakemuksessaan mahdollisuutta rakentaa vanhan hotelli Kantarelliksen ja uudisrakennuksen väliin kevytrakenteinen sääsuoja.
Yhdistyksemme muistuttaa, että minkäänlaisia havainnekuvia ei ole ollut esillä. Niihin ei ole voinut ottaa kantaa. Katualue on myös julkista tilaa, eikä lähtökohtaisesti tule suosia hotellista toiseen tehtäviä ”putkistoja”. Jos yhteys halutaan, tehtäköön se katutason alle. Kadun ylittävän kevytrakenteisen katoksen salliminen tulee mielestämme perua.

Hotellihuoneita, asuinhuoneistoja ja liiketiloja

Hotellihuoneistot ko. kohteeseen ovat hankkeen ydintä. Asuinhuoneistot, joihin ei pystytä liittämään normaalia pihaa, soveltuvat vain osalle ihmisistä/perheistä, ja siksi niitä tulee olla mielellään vain vähän. Ostajia varmaan saadaan, ja ne ovat tarpeen liiketaloudellisista syistä. Ehdottomasti hyvä asia on saada katutasoon liiketiloja, joiden palveluja voivat käyttää kaikki.
Rosteninkadun liikennejärjestelyt

Mahdolliset muutokset Rosteninkadun pysäköinti- ja liikennejärjestelyä tulee tutkia osana laajempaa liikenteen järjestelyä, eikä vaan autoilun kanalta, vaan erityisesti jalankulkijoiden ja kevyenliikenteen osalta. Kyse on radan molempien puolien yhteyksien sujuvoittamisesta. Nyt tehtävät ratkaisut eivät saa tehdä mahdottomaksi kehittää Vaasan cityn tulevaisuuden reittejä. Liikenneturvallisuus ja viihtyvyys, sujuvuus on oltava etusijalla, kun asiaa ratkotaan.

Rosteninkadun muut järjestelyt

Jos nyt voimassa olevan asemakaavaan (ak 940) merkitty Rosteninkadulle istutettava puurivi jää toteuttamatta, (merkintä on poistettu toteutuskelvottomana, koska kadun alla on puurivimerkinnän kohdalla laaja maanalainen tila), niin katu tulee muuttaa muilla keinoin laadukkaaksi ja viheriöiväksi kävely- tai hidaskatualueeksi. Kovat rakennusmateriaalit, rakennukset korkeus ja volyymi, tarvitsee kontrastina katutasolle, ja kenties seiniinkin, inspiroivia laatoituksia ym. ”hienoa”, ja tasokkaita istutuksia! Viihtyisää kalustusta ja valaistusta unohtamatta. Tämä kaikki tietenkin meidän kaikkien iloksi, eikä vain hotelliin majoittuvien takia.

Vaasassa 10.10.2016

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n hallituksen puolesta

Aimo Nyberg, pj.

30.9.2016

Utlåtande angående planutkastet för utvecklandet av torgområdet

Salutorget utgör en viktig del av stadens puls, samtidigt som det borde fungera som en livskraftig och levande oas för stadsbor och andra besökare.

Planutkastet med fasta cafe´- och kioskbyggnader längs nedre torget är ett välkommet initiativ. En enhetlig formgivning och färgskala förstärker den harmoniska bilden, där de byggnader som flankerar torget kan komma till sin rätt. Detta torde förutsätta att mer eller mindre stationära caféstånd på andra delar av torget avlägsnas.

Det nuvarande gröna inslaget i form av trädrader längs övre och nedre torget bör bihållas, vilket också gäller stenläggningen på hela torgets yta. Naturmaterial och grönområden understryker torgets atmosfär och karaktär. Invånarföreningen anser att det är av största vikt att inte överbelamra torgets yta, utan bibehålla den öppna planlösning som är grundförutsättningen för ett fungerande salutorg.

Den planerade utomhusscenen vid nedre torget kan utgöra en samlande punkt för olika evenemang och fyller säkert en saknad funktion. Här är dock även av största vikt att scenen arkitektoniskt och materialmässigt är i samklang med torgets atmosfär och utseende. Samma förutsättningar gäller de terassavsnitt för mötesplatser som planutkastet innehåller.

Övrigt

Det förslag som framkastats i media om att den fasta torgförsäljningen skulle flyttas till gågatan för att frigöra torgyta för andra sporadiska evenemang degraderar torgförsäljarna och stadsborna till statister, där torget inte tillhör stadens befolkning utan ger företräde för tillfällig utifrånkommande verksamhet. Detta motarbetar torgets idé som stadsbornas vardagsrum och livsnerv.

Vidare bör det absolut byggas fasta sanitära utrymmen för torgförsäljarna. Det är en förutsättning för framtida fortsatt torghandel.

Ett livskraftigt och trivsamt salutorg gagnar alla.

Vasa den 30 september 2016

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry /

Invånarföreningen i centrala Vasa ICV rf.

30.6.2016.

Ennakkolausunto, koskien asemakaavaluonnosta nro 1057, siilotLausunnon antaja: Aimo Nyberg, puheenjohtaja, Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry  –  Invånarföreningen i centrala Vasa ICV rf

Tämä lausunto on koonti yhdistyksemme hallituksen kokouksessa 17.5. 2016 käydystä keskustelusta,
ja myös sen jälkeen allekirjoittaneelle lähetetyistä mielipiteistä.
Yhdistyksemme oli myös mukana 16.6. järjestetyllä yleisökävelyllä.

Totean, että yhtä selkeää kantaa ei yhdistyksellämme ole esitettyihin vaihtoehtoihin. Mielipiteet jakautuvat, aika lailla samalla tavalla kuin yleisemminkin vaasalaisten keskuudessa.
Kannatusta saavat kaikki esitetyt vaihtoehdot, eli:

  • 1 –   siilojen säilyttäminen (joko sellaisenaan, tai saneeraus ja uusiokäyttö)
  • 2A –  siilot puretaan, uudisrakennus rakennetaan kiinni vanhaan (myös kulkuyhteydet)
  • 2B –  siilot puretaan, uudisrakennus rakennetaan vanhasta irrallisena (välistä näkyy meri)

Yleisökävelylläkin esitetyt ajatukset siitä, että miksi siilojen paikalle ei voisi vain kunnostaa katua ja puistoa, ja miksi kaupungin on saatava tuloja alueesta, ovat saaneet kannatusta saamassani palautteessa.

Ts. lisävaihtoehto 1B, siilojen säilyttäminen toistaiseksi, ja purkaminen myöhemmin, tulisi vielä ottaa harkintaan. Siilojen purkamisen toteutus käytännössä siis siirrettäisiin parempia taloudellisia aikoja odottamaan. Tuleeko sellaista aikaa koskaan, on sitten jo mahdotonta arvioida.
Siilojen purku ilman uusia rakennuksia palauttaisi ranta-alueelle upean puistoalueen.

Tämä vaihtoehto olisi monien mielestä paras, kun halutaan antaa arvo Setterbergin alkuperäiselle läpi kaupungin kattavalle idealle: kadulta näkymä ja yhteys merelle.
Jos ei tämä ratkaisu ole mahdollinen, niin siilot saa jäädä kertomaan omaa tarinaansa.

Vaasassa 30.6. 2016
Aimo Nyberg, VKA ry:n pj.

26.4. 2016
Vaasan kantakaupungin asukasyhdsitys VKA ry:n KEVÄTKOKOUKSEN mielipide:
Vaasan keskustan osayleiskaava 2040 luonnoksesta

Vaasan kaupunki
Kaavoitus PL 2,  65100 Vaasa
Emma Pitkäjärvi, kaavoitusarkkitehti

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n kevätkokous 26.42016

MIELIPIDE VAASAN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2040 LUONNOKSESTA

Suunnitelma sisältää mielestämme useita hyviä ehdotuksia:

  • uudisrakentaminen raviradan alueella ja Klemettilässä
  • uusi maasilta Korsholmanpuistikolta yli radan
  • ehdotuksia vähentää/poistaa raskasliikenne keskustan katutasolta ja valikoidusti alentaa nopeusrajoituksia
  • Seveso-alueen riskien (Wärtsilä) huomioiminen
  • ehdotuksia laaajentaa keskustan polkupyöräväyliä
  • ehdotuksia laaajentaa keskustan kävelykatuverkostoa

Suunnitelman yleistason heikkouksia ovat mielestämme:

  • liian väljät kaavakartta/kaavamääräykset (esim. kortteleiden tehokkuusluvut puuttuvat)

Ainoina lainvoimaisina suunitteluinstrumentteina näihin on syytä lisätä selvemmin

kaupunkikuvaa turvaavia tehokkuuslukuja etenkin kulttuurihistoriallisesti arvokkaisiin alueisiin,

jotta vältyttäisiin yksipuolisesti rakennuttajien/kaupallisten intressien mukaisista toteutuksista.

Asemakaavoitus tarvitsee selkeät tavoitteet ja myös rajat

  • riittämättömät ehdotukset vähentää keskustan autoliikennettä
  • epäselvä kannanotto korkeaan rakentamiseen

Haluamme asua ydinkeskustassa, missä pääsääntöisesti liikutaan kävellen, polkupyörällä ja julkisilla kulkuvälineillä, missä tehdään enimmäkseen pienimuotoisia ostoksia, harrastetaan kulttuuria ja nautitaan viheralueista sekä kahviloiden/ravintoloiden anneista. Sellaisen keskustan kaupungin mainostama Clean-Tech Vaasa ansaitsee.

 

ESITÄMME

Täydennysrakentamisen suhteen:

  • On säilytettävä ruutukaava-alueen väljä vaikutelma puistojen, puistikkojen ja palokatujen suhteen.
  • Jokaisen alueen/korttelin kokonaistilanne pitää arvioida liikennetarpeiden, asukkaiden liikkumisen ja viheralueiden suhteen ennen täydennysrakentamista
  • Jäljellä olevat arvokkaat pientalot/puutalot pitää säilyttää, myös pakollisen jälleenrakentamisen uhalla jos luvatonta purkamista tai vahingontekoa esiintyy.
  • Palokadut ovat keskeinen osa Vaasan perinteistä kaupunginkuvaa ja pitää säilyttää kaava-merkinnöin sellaisina tai sallia hyvin hellävaraisia muutoksia, esim polkupyöräliikennettä lisäten.

Korkean rakentamisen suhteen:

Korkeintaan 8-12 kerroksisia taloja rakennetaan/täydennysrakennetaan. Korkeammat talot rikkoisivat Vaasan kauniin siluetin, alentaisivat jo rakennettujen maltillisten kerrostalojen arvoa, aiheuttaisivat tuulisuutta ja varjostumista, sekä lisäisivät vaatimuksia pelastuslaitoksen valmiudelle.

Vasa Stationin musiikki/kongressi/hotelli/liikekeskussuunnitelmaa on tarkennettava osayleiskaavaan

Liikenteen ja liikkumisen suhteen:

  • Raskas/vaarallinen liikenne satamasta on saatava Vaasanpuistikon katutasolta mahdollisimman kiireellisesti pois.
  • Suuria, edullisia pysäköintitiloja vanhan linja-autoaseman läheisyyteen Klemettilässä ja moottoritien loppuosan läheisyyteen Hietalahdessa.

Tiheä ja edullinen linja-auto palvelu näiltä pysäköintialueilta torille.

Edullinen polkupyörävuokraus samoilta pysäköintialueilta

Joustava pääsy keskussairaalaan ja suunniteltuun terveyskeskukseen on oleellista huomioida

  • Vasta y.m. järjestelyjen jälkeen arvioidaan toriparkin laajennustarvetta.
  • Mahdollisen toriparkin laajennuksen ramppia ei saa sijoittaa lähelle puistoja tai kulttuuri-historiallisesti arvokkaita rakennuksia.
  • Hovioikeudenpuistikon kävelykatua/polkupyöräväylää on syytä jatkaa yli rautatien entisen linja-autoaseman alueelle

Viheralueiden ja virkistyksen suhteen:

Nykyisiä viheralueita / puistoja ei saa supistaa, ei myöskään esim. Vaasan Keskussairaalan/tulevan terveyskeskuksen rakentamistarpeita varten.

Vaasassa 26.4.2016

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistyksen VKA ry:n kevätkokouksen puolesta

Aimo Nyberg                                                                                         Anttu Kankaanpää

Kokouksen  puheenjohtaja                                                             Kokouksen sihteeri

 

Vasa  stad
Planläggningssektionen PB 2,  65100 Vasa
Emma Pitkäjärvi,  planläggningsarkitekt

Invånarföreningen i centrala Vasa ICV rf:s vårmöte 26.4.2016

ÅSIKTER  OM  FÖRSLAGET  TILL DELGENERALPLAN  FÖR  VASA  CENTRM  2040

Vi anser att planen innehåller flera goda förslag:

  • nybyggnation på travbanan och i Klemetsö
  • ny viadukt från Korsholmsesplanaden över järnvägen
  • förslag att minska/avlägsna tung trafik från gatuplan i centrum och att selektivt sänka fartbegränsningarna
  • beaktande av Seveso-områdens (Wärtsilä) risker
  • förslag att utöka cykellederna i centrum
  • förslag att utöka gågatenätet i centrum

Vi anser planens generrella svagheter vara:

  • plankartan/planens bestämmelser är för vida (t.ex. effektivitestal för kvarteren saknas).

Varande de enda planeringsinstrumenten med laga kraft,  bör i ovannämnda införas noggrannare  preciserade effektivitetstal isynnerhet för kulturhistoriskt värdefulla områden, för att förebygga ensidigt  förverkligande av byggherrars och kommersiella krafters intresssen

  • otillräckliga förslag att minska biltrafiken i centrum
  • oklart ställningstagande till hög byggnation

Vi vill bo i ett stadscentrum, där man till största delen  rör sig gående, cyklande eller med allmänna färdmedel, gör mestadels småskaliga inköp, deltar i kulturella evenemang, njuter av grönområden och  kafé/restaurangliv. Clean-Tech Vasa förtjänar ett sådant stadscentrum.

VI  FÖRESLÅR

För tilläggsbyggnation:

  • Rutplaneområdets rymliga karaktär med parker, esplanader och brandgator bör bevaras
  • En helhetsvärdering bör göras för varje aktuellt kvarters trafik, innevånares rörelsebehov och grönområden innan beslut om tilläggsbyggnation tas
  • Kvarvarande värdefulla småhus/trähus bör bevaras, med hot om obligatorisk återuppbyggnad ifall olovlig rivning eller skadegörelse sker
  • Brandgatorna utgör en central del av Vasas stadsbild och bör bevaras med planbestämmelser antingen som sådana eller med försiktiga förändringar, t ex med utökade cykelleder

För hög byggnation:

Högst 8-12 vånings höghus kan byggas/tilläggsbyggas. Högre hus skulle splittra Vasas vackra siluett, nedklassa  de nuvarande måttliga höghusens värde, orsaka vinddrag och skugga, samt öka kraven på räddningsverkets utrustning

Vasa Station´s planerade musik/kongress/hotell/köpcentrum bör preciseras i delgeneralplanen

För trafik och andra rörelseformer:

  • Den tunga/riskfyllda trafiken från hamnen bör snarast avlägsnas från Vasaesplanadens gatuplan.
  • Stora, förmånliga parkeringsutrymmen i närheten av gamla busstation i Klemetsö och i närheten  av motorvägens slutpunkt i Sandviken.

Förmånlig skytteltrafik med buss från dessa parkeringar till torget

Förmånlig cykeluthyrning från samma parkeringar

Smidig tillgång till centralsjukhusets och den planerade hälsocentralens område är viktig

  • Behovet av en utvidgad torgparkering bör värderas först efter att ovannämnda förverkligats
  • Rampen till en eventuell utvidgning av torgparkeringen får inte placeras nära parker eller kulturhistoriskt värdefulla byggnader
  • Hovrättsesplanadens gågata/cykelled bör förlängas över järnvägen till den gamla busstationens område

För grönområden och rekreation:

Nuvarande grönområden/parker får inte förminskas,  inte ens för Vasa Centralsjukhus´/Vasa framtida hälsocentrals behov av byggnation.

Vasa 26.4.2016

På Invånarföreningen i centrala Vasa ICV rf:s vårmötes vägnar

Aimo Nyberg                                                                                         Anttu Kankaanpää

Mötesordförande                                                                               Mötessekreterare

 

2015

25.11.2015
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n mielipide
Evangeliska folkhögskolan (ak1064)

Vaasan kaupunki/ kaavoitus
PL 2
65101 Vaasa
Anne Majaneva
kaavoitusarkkitehti

Asemakaava vireille: Evangeliska folkhögskolan (ak1064)
kuulutusaika 19. – 26.11.2015

Lainaus kaavoituksen sivulta:
”Evangeliska folkhögskolanin asemakaavan muutoksella tarkistetaan vuodelta 1998 olevaa asemakaavaa sekä tutkitaan kaavamuutosalueen täydennysrakentamisen mahdollisuuksia.
Kaavamuutoksen tarkoitus on muuttaa osittain tontin käyttötarkoitusta. Kaavamuutos jakaa koulutontin kahtia ja osoittaa toisen tonteista asuinkerrostalorakentamiselle sekä mahdollistaa laajennuksen rakentamisen koulurakennusten tontille. Uudisrakentamisen kaupunkikuvalliset tavoitteet ovat korkeat johtuen sijainnista valtakunnallisesti merkittävällä Vaasan keskustan rantavyöhykkeellä.”

VKA ry:n mielipide, koskien Evangeliska folkhögskolan (ak1064)
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys toteaa OAS- asiakirjojen perusteella seuraavaa:
Mielestämme on hienoa ja tärkeää, että tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa todetaan, että jatkotoimissa pitää ottaa huomioon hankkeen sijainti valtakunnallisesti arvokkaalla alueella.
Kansantaloudellisesti olisi sinänsä tarkoituksenmukaista korjata rakennuksia, eikä hävittää jo tehtyä työtä. Kuvauksen mukaan purettavat rakennukset ovat jo huonossa kunnossa, mikä voitaneen olettaa olevan tarkemmin tutkittu, mutta ulkopuolelta ei asiaa voida tarkemmin arvioida, joten emme ota siihen enempää kantaa.

Kaavamuutoksen tarkoituksena on muodostaa asuinkerrostalotontti, jonka myymällä hankkeesta vastaava voisi korjata/ uusia koulutustoimintaan tarkoitettuja rakennuksia.
Nykyiset rakennukset ovat 2-4 kerroksisia. Alue on jo rakennettu varsin tehokkaasti. Paikoitusta esitetään asiakirjoissa rakennettavaksi maan alle.

Kantakaupungin asukasyhdistyksen mielestä uudisrakennusten korkeus varsinkin Rantakadun osuudella on erityisesti sovitettava olemassa olevaan katu- ja kaupunkikuvaan. Hankkeelta toivotaan myös hienovaraista ympäristöön sovittavaa arkkitehtuuria täydentämään arvokasta miljöötä.
Korsholmanpuistikon puolella oleva uudempi rakennus esimerkiksi on Vaasan olosuhteissa harvinaisen hyvin sovitettu yhteen Piispasen talon kanssa.
Kulku maanalaiseen pysäköintitilaan pitäisi ehkä järjestää palokadun kautta tai kaupungin omistaman tontin vierestä. Rantakadun puolelta se edellyttää huolellista suunnittelua niin, ettei pilata katukuvaa kuten Rantakadulla eräässä kohdassa (ent. maanmittauskonttorin suunnassa) on tehty.
OAS on tässä vaiheessa riittävä. Kuitenkin myös vaikutukset muuhun kuin kulttuuriympäristöön pitäisi kaavaa laadittaessa huomioida. Ja myös esim. miten mahdollisen uuden asuintalon pihaan järjestetään kiinteistön viheralue/ leikkipaikka niin ettei se ole aivan varjossa.
Asukasyhdistyksemme seuraa hankkeen suunnittelua ja etenemistä ja on valmis kommentoimaan asiaa, kun kaavoitus etenee ja hankkeen tiedot täydentyvät.
Esitämme vielä toiveen, että aikaa lausuntojen antamiseen annetaan enemmän kuin yksi viikko. Asiaan perehtymiseen, lausunnon laatimiseen menee mitä luultavimmin kaikilla asianosallisilla kahdesta viikosta kuukauteen. Toivomme, että tämän kertainen lyhyt aika oli poikkeus, ja jatkossa palataan normaalimpiin lausunnonantoaikoihin.

Syyskokouksessa valitun työryhmän puolesta

Aimo Nyberg, puheenjohtaja, Anttu Kankaanpää, sihteeri
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry – Invånarföreningen i centrala Vasa ICV rf
Yht. tiedot: Aimo Nyberg, aimonyberg@gmail.com
050 3308540, Raastuvankatu 57 as. 17. 65100 Vaasa

Kevätkokous 15.4. 2015

Vaasan kaupunki
Kaavoitus PL 2
65101 Vaasa

Vaasan kaupunginhallitukselle

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n on kevätkokouksessaan 15.4.2015 antanut lausunnon:
Asemakaavaehdotus: ak 1047 Vaskiluoto, Lemmenpolku 3

Yhdistyksemme aikaisempi mielipide on toimitettu Vaasan kaupungille / kaavoitukseen 3.12.2014. Pyydämme huomioimaan myös siinä esittämämme näkökohdat. Liite 1. (Mielipide, koskien asemakaavan muutoksen luonnosta: ak 1047 Vaskiluoto Lemmenpolku 3. VKA ry:n hallitus 26.11.2014)

Täydennämme edellistä seuraavasti:
1. Kaavaselostus on ylimalkainen ja siitä puuttuu paljon asioita. Tärkeimpänä perustelu miksi ehdotetun korkean rakennuksen pitää olla juuri tällä paikalla? Kokonaisyleiskaavan perusteella voitaisiin arvioida mihin Vaasassa korkearakentaminen voisi sopia, ja mihin ei.
2. Liikenneasiat Vaskiluodossa, ja kantakaupungissa erityisesti Vaasanpuistikolla ja Koulukadulla pitäisi saada kuntoon (liikennemääriä, etenkin raskaan liikenteen määrää tulee rajoittaa) ennen kuin Vaskiluotoon ryhdytään rakentamaan näin suurisuuntaisesti kuin nyt on tarkoitus.
3. Selvityksen kohdassa YLEISMÄÄRÄYKSIÄ olevat kirjaukset ovat mielestämme hyviä (kappaleet 1 – 5)
Muutamaan kohtaan esitämme huomioitavaksi seuraavaa:
Kpl 6, ”Uudet vaadittavat pysäköintipaikat osoitetaan ensisijaisesti rakennuksen alla olevaan ja laajennettavaan maanalaiseen tilaan.” Mielestämme pysäköintitilojen tulee olla hyvin suurelta osin, mielellään kaikki, maanalaisia ko. rakennuksen alle laajennettavassa pysäköintihallissa. Uusia maanpäällisiä parkkialuevaltauksia ei saa syntyä lähialueille.
Kpl 7, ”Piha-aluetta suojataan tuulisuudelta istutuksilla ja tarvittaessa seinäkkein.” Hyvä näin, jos ja kun muistetaan turvata kaikkien käytössä oleva liikkuminen alueen rannalla kävely / kevyenliikenteen väylillä.
Kpl 8, ” Katujen ja kansirakenteiden tulee kestää pelastuslaitoksen raskaan kaluston kuormitusta tai pelastuslaitoksen toiminta on muulla tavoin turvattava alueella. Mielestämme tämä kohta tulee kirjata niin, että pelastuslaitoksen toiminta turvataan yksiselitteisesti koko alueella. Myös kansirakenteiden päällä, ja toisaalta myös korkean rakentamisen vaatimalla tavalla talon katolla eli helikopterikentillä.
Kpl 9, ”autopaikat”. Mielestämme rakennuskohteen käyttöön liittyvät autopaikkojen ja pysäköintitilojen tarpeen arvioiminen on tehtävä erityisellä huolella. Kerralla asia kuntoon, sillä myöhemmin voi olla vaikeaa löytää toimivia ratkaisuja.

Vaasassa 15.4. 2015
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry – Invånarföreningen i centrala Vasa ICV rf
Aimo Nyberg, pj. Anttu Kankaanpää siht.

3.12.2014
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n hallituksen kokouksen mielipide
kaavoitus@vaasa.fi
paula.kemppinen@vaasa.fi
Vaasan kaupunki/ kaavoitus
PL 2
65101 Vaasa

Mielipide, koskien asemakaavan muutoksen luonnosta: ak 1047 Vaskiluoto Lemmenpolku 3
Koonti mielipiteistämme. Asia oli esillä hallituksemme kokouksessa 26.11.2014.
Luonnos parkkipaikalle tehtävästä tornitalosta hämmentää. 21-kerroksinen rakennus näyttää paikkaan nähden liian korkealta. Korkeahko, mutta tätä matalampi rakennus voisi paikkaan sopiakin. Nimittäin sijainti on siinä mielessä hyvä, että rakennus ei varjostaisi juurikaan muita, koska ympäröivää korttelia ei ole, ja ilmansuunnat/auringonsuunnat on suunnittelussa hyvin huomioitu.
Vaasan yleiskaava 2030 on saanut lainvoiman, ja kaavoitus edennee poliittisten päättäjien suuntaviivojen mukaan. Kaupungin kaavoituksen virkamiesten asema on kuitenkin tärkeä, jotta mahdolliset virheet ja ylilyönnit eivät mene läpi.
Koska Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan Vaskiluodon metsään, eikä nykyiselle leirintäalueelle saa rakentaa kerrostaloja, on ilmiselvästi löydetty vaihtoehtoinen paikka rakentaa Vaskiluotoon asuntoja ns. maksukykyisille asiakkaille.
Vaikuttaa siltä, että Niemeläntielle aikoinaan rakennuttajalle useampaan kerrostaloon luvatut neliöt ja tehokkuusluvut on nyt nostettu päällekkäin yhteen (ensimmäiseen) 21- kerroksiseen pilvenpiirtäjään.

Kaavan/ korkean rakennuksen perusteluksi ilmoitetaan käyttämättä jääneen rakennusoikeuden hyödyntäminen, mutta ei perustella lisärakennusoikeutta. Miksi pitää olla vielä korkeampi? Kaupunkisuunnittelun tulisi olla avointa. Kaupungin ja rakennuttajan väliset sopimukset pitäisi tuoda julki.
Kaupunkikuvallinen perustelu on ylimalkainen. Selvitys Vaasan ns. korkeasta rakentamisesta on tehty keskustasta, ei Vaskiluodosta. Selvitys eikä perustelu eivät siis ole riittäviä. Vaikka joku olisikin heittänyt ajatuksen, että Vaskiluodossakin voisi olla erittäin korkeaa rakentamista, niin ennen hankkeen eteenpäin viemistä ajatuksella tulee olla pohjana laaja keskustelu. Ensimmäinen näin korkean kohteen rakentaminen ei saisi olla ilmoitusasia, ei kaupunkilaisille eikä kaupungin päättäjillekään.

Korkeat rakennukset eivät liene itsetarkoitus. Kun niitä suunnitellaan, tulisi hankkeet huolellisesti perustella kaupunkikuvallisesti. Sama rakennustehokkuushan voidaan saada aikaan myös matalammalla rakennuskorkeudella.

Ns. huomattavista maamerkeistä olisi suositeltavinta järjestää arkkitehtikilpailu. Kauniit, laadukkaat rakennukset ovat toki tervetulleita oikeisiin ja kaupunkirakenteen kannalta harkittuihin paikkoihin.

Vaskiluodon osalta olisi tarpeen myös saaren hieman yhtenäisemmän ilmeen kehittäminen. Vaikka emme voikaan palata enää kaavaselostuksessa mainittuun 1900- luvun alun hienoon asemakaavaehdotukseen, jota ei ollut mahdollista silloisten kaupungin toimijoiden tai asukkaiden toteuttaa. Onneksi joitakin rakennuksia on säilynyt ja suojeltukin Vaskiluodon reaalihistorian ajalta.
Ovatko käyttötarkoitus/ käyttötarkoitukset tässä kohtaa kaupunkia realistisia. Asumista saa selostuksen mukaan olla max. 30 %. Olisiko lehtitiedoissa mainituista loma-osakkeista todella kysyntää juuri tällä alueella, jos niitä tosiaan suunnitellaan? Kannattavuus on luonnollisesti rakentajan oma asia, sikäli kun siihen ei edellytetä kaupungin osallistumista. Tosiasia on, että turvamääräykset yli 12 kerroksisissa taloissa lisäävät kustannuksia merkittävästi.

Viitaten mm. Pohjanmaan pelastuslaitoksen lausuntoon kaupungin sivuilla on aivan ensiksi selvitettävä Seveso-direktiivin (direktiivi vaarallisista aineista aiheutuvien suuronnettomuusvaarojen torjunnasta) mukaisesti sataman toimintojen riskit asutukselle. Etäisyydeksi on ilmoitettu 800 metriä. Pysyvää asutusta saatetaan riskien osalta tarkastella eri tavoin kuin vapaa- ajan asumista, mutta jos lomaosakkeet ovat samassa rakennuksessa, ne tuskin ovat lieventävä seikka. Ja saattaako olla niinkin, että räjähdystilanteessa tms. korkea rakennus on jopa alttiimpi ihmis- tai aineellisille vahingoille? Vertailun vuoksi; useat kansalaiset vaativat 1-2 km etäisyyksiä jo tuulivoimaloiden meluhaitan vuoksi. (Viranomaiset tosin edellyttävät tapauskohtaista melun ja sen leviämisen selvittämistä). Satama-alueelle on sen kehittyessä todennäköisesti tulossa lisää toimintoja jotka saattavat lisätä riskejä.

Näin suuri rakennusoikeuden käyttö yhdessä pisteessä lisää todennäköisesti työmatkaliikennettä, varsinkin keskustaan suuntaan. Nyt jo reitti on usein varsin tukossa Vaskiluodon sillan sekä Vaasanpuistikon/ Koulukadun risteyksessä erityisesti työmatkaliikenteen ja rekkaliikenteen vuoksi.
Lisäksi Sundomin puolella asutusta kasvatetaan. Kantakaupungin asukasyhdistys on pitkään jo ollut huolissaan keskustan läpi kulkevista liikennemääristä. Miten tässä asiaa aiotaan käsitellä? Satamatien suunnittelu ja keskustan kauttakulkuliikenteen suunnittelu on alkutekijöissään puhumattakaan siitä, että rahoituksen järjestyminen voi viedä hyvinkin pitkän ajan. Keskustan läpi kulkevan liikenteen tietoista lisäämistä tulisi ehkä mieluummin hieman pidätellä kunnes edes suunnitelmat parannuksista on tehty.
Autojen määrä, ja siitä seuraava parkkialueiden tarpeen lisääntyminen lienee myös tosiasia. Tämä luo paineita uusien lähialueiden käyttöönottoon, ja vaarantaa pahimmillaan myös kantakaupungin asukkaiden tärkeäksi kokeman lähivirkistysalueen, eli viereisen Vaskiluodon metsän kaavamerkintöjen säilymisen kaavoituksen edetessä tulevina vuosina.
Kaavassa ei käytännössä ole tehty MRL:n (maankäyttö- ja rakennuslaki) mukaista ympäristövaikutusten arviointia, vaan todetaan lyhyesti että luontovaikutuksia ei ole, ja että tuulisuus korkean rakennuksen ympärillä lisääntyy jonkin verran. Vaikutukset pitää kuitenkin tarkistaa kaikilta tilanteeseen soveltuvilta osin, ja todeta onko niitä vai ei, ja mitä niille aiotaan tehdä, jos niitä on.

Aimo Nyberg, puheenjohtaja, Anttu Kankaanpää, sihteeri
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry – Invånarföreningen i centrala Vasa ICV rf