AJANKOHTAISTA NYT – AKTUELLT JUST NU
SYYSKOKOUS 10.11.2025
VKA ry – ICV rf piti sääntömäisen syyskokouksensa maanantaina 10.11.2025 klo 17.00 kansalaisopisto Alman auditoriossa, Raastuvankatu 31.
Kokouksen aluksi kaupungingeodeetti Petur Eklund ja kiinteistöjohtaja Tommy Grannas
Wärtsilästä kertoivat Vöyrinkaupungin konepaja-alueen uudesta asemakaavasta ja sen
toteutuksen nykyvaiheesta. Saimme kuulla molemmilta aivan erinomaiset ajankohtaiskatsaukset. Kuullut faktat, havainnekuvat, käyty keskustelu vahvisti sen, että yhdistyksemmekin vahvasti kannattama hanke etenee. Toimia toki tarvitaan nyt ja vielä huomennakin ratkottaessa keskeneräisiä asioita. ”Uusi kaupunginosa” Vaasan keskustaan toteutetaan usean vuoden kuluessa. Parin vuoden aikaikkuna tulee näyttämään kuinka hyvän VERSTAD -kokonaisuuden eri tahot pystyvät yhteistyöllä saamaan aikaan. Alue on Wärtsilän omistuksessa, eli heidän tahtotilansa on kaikkein merkittävin lopputuloksen kannalta.
Syyskokouksemme henkilövalinnoista: katso valikon kohdasta HALLITUS / STYRELSE.
Tällä kertaa rotaatio toimi hyvin – eli nuoriakin saatiin mukaan hallitukseemme!
Kannanottoja syyskokouksessamme ei tällä kertaa antanut.
Uudelle hallitukselle tuli kyllä useitakin tuoreita ideoita toteutettavaksi – eli toimintavuodesta 2026 voi hyvällä syyllä odottaa menestyksekästä.
29.10.2025 klo 18
Kirjaston Draama-salissa yleisöluento:
Vaasan kaupungin asuntopäällikkö Jonas Nylén: Vaasan väestörakenne ja asuntotilanne
Järjestää Vaasan kaupunginkirjasto ja VKA ry / ICV rf
Luento on avoin kaikille. Tervetuloa! Välkommen!
Tilaisuus kiinnosti vaasalaisia, ja onnistui erinomaisesti.
HUOM! LUENTO saadaan laittaa nyt jälkikäteen myös jakoon kaikille kiinnostuneille. Diakuvien määrä on niin suuri (yli 50 kpl) ettei aineistoa saada laitettua tälle sivustolle.
Halukkaille aineisto lähetetään pyynnöstä sähköpostilla.
Katso tarkemmat ohjeet kohdasta VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
2025 INFO
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry on kaksikielinen asukasyhdistys. Näillä nettisivuilla käytetään sekä suomea että ruotsia. Osa teksteistä on luettavissa molemmilla kielillä, mutta kaikkea ei käännetä.
Invånarföreningen i centrala Vasa ICV rf är en tvåspråkig förening. På dessa nätsidor används båda språken. En del texter finns tillgängliga på både svenska och finska, men alla texter översätts inte.
Sivustoa ylläpitävät Osmo Ovaska, Aimo Nyberg ja Anttu Kankaanpää
Sidorna upprätthålls av Osmo Ovaska, Aimo Nyberg och Anttu Kankaanpää
Seuraava päivitys marraskuussa 2025.
Nästa planerade uppgradering inom November månad 2025.
|
Yhdistyksen nimi Föreningens namn |
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry |
|
Yhdistysrekisterinumero
Registreringsnummer |
Perustettu 20.12.1994, nykyinen nimi on otettu käyttöön 12.12.1996
ja virallinen rekisteröintipäivämäärä on 21.10.1997 (rek. nro: 171.457) Grundad 20.12.1994, nuvarande namn taget i bruk 12.12.1996. Officiellt registeringsdatum 21.10.1997 (reg.nr: 171.457) |
|
Toiminnan tarkoitus Syftet med verksamheten |
Yhdistyksen tarkoituksena on sääntöjen mukaan ottaa kantaa ja vaikuttaa ekologisten, esteettisten ja eettisten arvojen huomioonottamiseen alueella tapahtuvasta kaupungin kehittämisestä päätettäessä.
Enligt stadgarna verkar föreningen för att ta ställning till och befrämja ekologiska, estetiska och etiska värden i stadens utveckling.
|
|
Jäsenmaksu
Medlemsavgift
|
10 euroa / vuosi + vapaaehtoinen tukimaksu 10 euro / år + frivilligt stöd |
|
Pankkitili Bankkonto
|
Ålandsbanken FI93 6601 0001 0837 16
|
|
Puheenjohtaja 2025
|
Osmo Ovaska, valittu kevätkokouksessa 20.5.2025 |
|
Varapuheenjohtaja 2025
|
Aimo Nyberg |
|
Sihteeri 2025
|
Anttu Kankaanpää |
|
Rahastonhoitaja 2025
|
Pirjo Rautio |
